



ensi-ilta oli 8.11.2008
Lämpimästi
tervetuloa, suuret ja pienet! (toivotettiin katsojille) Alla
on linkki josta voit lähettää palautetta esityksestä
( palaute )
o |

Myökkipyökkimetsässä olisi mukavaa,
ellei toisilla olisi taipumusta pyydystää toisia. Hyppelihiiri
Pikkarainen ja Martti Metsähiiri kyllästyvät ainaiseen varuillaoloon, ja
päättävät laatia uuden lain, joka määrää, että kaikkien on oltava ystäviä,
eikä kukaan saa syödä toista.
Lain edessä Mikko Repolainenkin joutuu
alistumaan
ja ryhtymään kasvissyöjäksi.
Kaikki on hyvin hetken aikaa,
mutta sitten tapahtuu jotain, joka vaatii toimintaa. Mitä tekeekään
nyt Mikko-kettu? KATSO
VIDEO HARJOITUKSISTA
Thorbjörn Egnerin (mm. Kolme iloista
rosvoa) iki-ihana
ja hauska satuklassikko nähdään
nyt Teatteri Kultsassa.
Tekstin on sovittanut Teija Kotka-Pulkkinen ja ohjaa Kerttu
Könkkölä-Heinonen. Musiikkipitoisessa esityksessä
on mukana elävä orkesteri.
Lavalla Susanna Nyström, Jukka Hurjanen,
Juhani Timonen,
Aila Herronen, Pekka Hurjanen, Outi Hietala-Paalasmaa,
Suvi Lahdenmäki, Esa Lindroos, Pasi Kuivalainen ja Lasse Gabel. "
Jos kaikki metsäneläimet olisivat yhtä kilttejä kuin karhuvaari, voisivat
suuret auttaa pieniä ja pienet suuria, sillä onhan paljon sellaistakin,
mihin pieni pystyy paremmin kuin suuri." Riemukkaan ja hieman
jännittävänkin
esityksen ikäsuositus on 4-vuotiaasta ylöspäin.
Huom.
ei yläikärajaa! 




|