esityksen julkaistut arviot:

Kansan Uutiset / Viikkolehti 27.11.2012 14.26

Optimistin selättää vain kuolema

Anni-Helena Leppälä

Teatteri Kultsan Optimisti on tavattoman kunnianhimoinen näytelmä. Ohjaaja Jorma Hellström on sovittanut tekstin viidelle näyttelijälle, joista kukin saa näyteltäväkseen aika nipun rooleja. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi Optimisti on niin intensiivinen ja hyvin kasassa pysyvä esitys, jonka jännite kantaa läpi miltei kolmituntisen näytelmän.

Optimisti on ehdottomasti Kultsan vahvin ja ehein esitys viime vuosilta, ei ole ihmekään, että se on valittu mukaan Mikkelin työväen näyttämöpäiville.

Optimisti on tarina näyttelijästä, joka kiinnityksestään huolimatta ei ole enää vuosiin saanut yhtäkään roolia kotiteatteristaan. Lopulta hänelle tarjotaan kultainen kädenpuristus. Alkoholismiin taipuvainen Optimisti elää kaksi vuotta kädenpuristuksellaan, sitten tulee aika hakea tukea Kelalta, työttömyyskassalta ja lopulta sosiaalitoimistolta.

Alkaa juoksutus, jossa ihmisarvolla ei ole mitään virkaa, aina puuttuu jokin lomake tai se on lähetty väärään paikkaan tai sitten ainakin aikaraja on mennyt umpeen. Vastoinkäymiset ajavat Optimistin yhä syvemmälle alkoholismin kierteeseen, apua ei tarjoa edes kallis myllyhoito. Ystävä yrittää tarjoa apua Optimistille ja uskoa kerta toisensa jälkeen, että alkoholiongelmat ovat taakse jääneitä.

Optimistin rooli on jaettu kolmen näyttelijän kesken. Pasi Kuivalainen antaa Optimistin alati kasvavalle alkoholismille ja hyväksytyksi tulemisen tarpeelle todentuntuiset kasvot. Vesa Salmi on Optimistin huono päivä, hän tekee pienieleisyydellään Optimistin vastoinkäymisistä suuria. Mikko Ravantti tarjoaa yleisölle kaikki Optimistin tunteet ja on suorastaan pelottavan sisällä hahmossaan.

Virve Laasosen ja Sari Ristolan harteille jää valtava joukko naisrooleja, jotka he hoitavat mallikkaasti. Etenkin Laasonen on jälleen kerran loistava, onnistuen luomaan jokaiseen kolmeentoista hahmoonsa aivan oman persoonan.

Optimisti on vahvasti tunteisiin vetoava näytelmä, jossa vuodatetaan kyyneliä teatterisalin molemmilla laidoilla. Se ei kuitenkaan ole synkkä näytelmä vaan nimensä mukaisesti optimistinen, vaikka päätepiste se löytyy optimismillekin – viimeistään haudan pohjalta.

Optimisti herättää pohtimaan yhteiskuntaa, tukiverkkoja ja ihmisen yksinäisyyttä kaiken keskellä. Se ei anna valmiita vastauksia, mutta esittää senkin edestä kysymyksiä ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja kaiken hetkellisyydestä.

Teatteri Kultsa: Optimisti. Käsikirjoitus: Raija-Sinikka Rantala. Sovitus ja ohjaus: Jorma Hellström. Musiikki: Vesa Salmi, Pasi Kuivalainen, Terho Marlo. Rooleissa: Virve Laasonen, Pasi Kuivalainen, Sari Ristola, Mikko Ravantti, Vesa Salmi. Esitykset päättyvät perjantaina 30.11.2012

Skenet.fi osoitteessa arvio esityksestä:

Teatteri Kultsan esitys on karhea ja koskettava kuvaus teatterin pimeästä puolesta.

Legendaarinen Teatteri Kultsa on päässyt remontin jälkeen takaisin Sörnäisiin, Katri Valan puiston väestösuojaan. Avajaisensi-illan tunnelma on lämpimän kodikas ja itse esitystila on mukava ja intiimi.
”Tervetuloa Helsingin turvallisimpaan teatteriin!”, sanoo ovidaami.

Teatterin avajaisnäytelmä Optimisti on karhean raju kuvaus teatterin ja taiteilijaelämän synkästä puolesta.

Raija-Sinikka Rantalan käsikirjoittama teos perustuu tositapahtumiin, mutta fiktiotakin on mukana. Esitys kertoo Rantalan näyttelijäystävä Antti Arosta, joka näytteli Helsingin kaupunginteatterissa. Aro tuli tunnetuksi lupsakoista luonnerooleistaan.

1990-luvun lopulla teatterin huomiota herättänyt saneerausprosessi vei Arolta roolityöt useiksi vuosiksi. Näyttelijä otti tilanteensa johdon kanssa puheeksi, ja yllättäen hänelle tarjottiin kultaista kädenpuristusta – irtisanoutumista runsaan erorahan kera ilman muita oikeuksia. Työttömäksi jäänyt, alkoholisoitunut Aro kuoli vuonna 2005.

Rantala kertoo Aron rankan tarinan painottaen sitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun häneltä viedään ihmisarvo ja mahdollisuus päästä takaisin luovaan työhön. Myös teatterimaailman alati koveneva arvomaailma saa ankaraa kritiikkiä. Optimistin on ohjannut Kultsan kantava voima Jorma Hellström. Hän on suunnitellut myös esityksen taustaprojisoinnit.

Optimisti byrokratian pyörteissä

Tarina alkaa kiinnostavasti keskeltä.
Optimistiksi itseään kutsuva mies (Mikko Ravantti) lojuu sairaalan letkuissa heikossa kunnossa.
Hän uskoutuu yleisölle ja kertoo, kuinka tähän on tultu.

Takaumassa ollaan teatterimaailmassa, jossa miehen kaksi naiskollegaa (Virve Laasonen ja Sari Ristola) hämmästelevät tämän ammattimoraalia. Kuinka kummassa mies selviää roolista kuin roolista, vaikka vähän kännissä? Kohta lavalle tupsahtaa kaksi muutakin Optimistia (Pasi Kuivalainen ja Vesa Salmi). Päähenkilön jakaminen kolmen näyttelijän kesken on haastava mutta tässä tapauksessa toimiva ratkaisu. Näyttelijät lisäävät hahmoon omaa persoonallista näkökulmaansa.

Optimisti purkaa turhautumistaan, kun ei saa kunnon rooleja. Hyytävän irtisanomiskohtauksen jälkeen erorahat katoavat nopeasti kurkusta alas. Sen jälkeen alkaa absurdi juoksu byrokratian rattaissa. Ihmisen luukulta luukulle juoksuttaminen on niin ahdistavaa katseltavaa, että katsomossa tulee hiki.

Esityksen yksi tärkeä teema on nimenomaan järjetön byrokratia. Kansalainen pakotetaan nöyräksi paperien kiikuttajaksi ja korvausten odottelijaksi. Esitys paljastaa systeemin pirullisuuden: toiselta kassalta myönnetty korvaus peritään takaisin toisella kassalla tai myönnetty korvaus menee suoraan rästilaskuihin. Näyttelijä kuvataan naurettavaksi väliinputoajaksi, joka ei tee kunnon työtä.

Hellström on ohjannut oravanpyörässä juoksemisen sekaan myös huumoria. Laasonen ja Ristola tekevät mainioita pikkurooleja salamavaihdoilla esittäessään systeemin erilaisia virkailijoita. Etenkin Laasosen ”vanttera täti-Pirkko” on sekä hulvattoman hauska että nasevan tunnistettava karikatyyri. Ristola on mainio silmiään pyörittelevänä turkulaisvirkailijana.

Kuningas alkoholin kuristusote

Näytelmän toinen teema on yksityisempi: Optimistin ajautuminen yhä syvemmälle alkoholismiin. Tärkeässä osassa on Laasosen koskettavasti esittämä Ystävätär, joka uudestaan ja uudestaan luottaa Optimistin raitistumisyrityksiin ja tarjoaa tälle katon pään päälle. Juopottelut kuvataan raadollisen rempseästi, ja etenkin Kuivalainen pääsee näissä kohtauksissa loistamaan.

Ohjauksen ydin on kuitenkin todenmukaisessa alkoholismin etenemisen kuvauksessa, josta on nauru kaukana. Sairauden karut piirteet: valehtelu, salailu ja selittely tulevat pienessä tilassa lähelle katsojaa. Pulloon tarttunut Optimisti karjahtaa ilmoille tuskansa: ”Minä en osaa mitään muuta tapaa rentoutua!”. Kyse ei ole kuitenkaan rentoutumisesta, vaan lohduttomasta pakenemisesta, kun seinä nousee vastaan joka puolelta. Lopulta terveys menee ja elämän kalkkiviiva lähestyy vääjäämättä. Voimattoman raivon kyynelet kuvastavat sairauden kuristusotetta myös parisuhteeseen.

Inhimillistä elämänmakua

Lohduttomuudesta huolimatta esitys on erittäin elämänmakuinen ja inhimillinen. Mukaan on saatu sopivan pirullista ja lämminhenkistä huumoria, joka sohaisee sopivasti teatteripiirejäkin. Tärkeässä osassa on myös live-pianisti Terho Marlon musiikki. Sävelpätkät rytmittävät tarinaa, ja esitystä varten sävelletyt laulut tuovat esitykseen oman miehekkäänkarhean lisänsä. Sävellyksistä ja sanoituksista vastaavat pitkälti Kuivalainen ja Salmi.

Kultsan esityksestä poistuu kosketettuna ja järkyttyneenä. Väkisinkin mielessä pyörivät elämänhallinta, taiteilijaelämän pyörteet, byrokratia, ihmisarvon kysymykset ja etenkin se, kuinka pienestä kaikki on kiinni. Todellista ja väkevää katsottavaa. Oikeastaan Optimisti on must katsottavaa jokaiselle näyttelijälle tai alalle haluavalle.

Martti Mäkelä – 01.11.2012