SKENET.FI
Kulttuurikritiikkiä Helsingin kuumimmista riennoista
Martti Mäkelä – 04.12.2014

Shakespearen harvoin nähty näytelmä energisenä tulkintana Teatteri Kultsassa.

William Shakespearen loppukauden harvinaisempaa tuotantoa edustava Coriolanus on aikamoista mässäilyä väkivallalla ja militarismilla. Onpa sitä aikojen saatossa väitetty myös demokratian puolustuspuheeksi. Matti Rasilainen on sovittanut ja ohjannut näytelmän Teatteri Kultsaan vajaan puolentoista tunnin tehopaketiksi.

Nykysuomeksi kääntynyt esitys kertoo ammentavansa suomalaisesta kiroiluperinteestä. Kiroilu liittyy lähinnä nimihenkilön kekseliäisiin sutkauksiin.  On jännittävää nähdä, mihin kaikkeen Shakespeare taipuu, kun vietämme vielä maestron 450-vuotisjuhlavuoden jälkimaininkeja.

Roomalaista asennetta

Nyt ollaan muinaisessa Roomassa, keskellä kiivaita valtataisteluita. Caius Martius saa lisänimen Coriolanus ansioiduttuaan taitavana sotapäällikkönä. Häntä esittää ilmeikkäästi ja energialla Tuukka Rantanen. Coriolanuksen verivihollisena ja Volskien pelottavana päällikkönä esittäytyy miehekäs ja raamikas Mikael Pajunen.

Coriolanuksesta yritetään saada Roomassa konsulia, hanketta ajavat neuvokas senaattori Menenius, varsin taitava Vesa Salmi ja päähenkilön äiti Volumnia, niin ikään taitava ja jylhä-ääninen Tiina Eteläaho. Hahmon kautta näytetään raadollisesti väkivaltaisen asenteen periytyminen. Sotatantereella saadut haavat puhuvat enemmän kuin lepertely.

Kovia elämänarvoja kuvataan osuvasti myös Coriolanuksen vaimon kautta. Häntä esittää Jenna Pyykkö. Nainen on ohjattu niin alistuneeksi, että Coriolanus junioria kuvaava nukkekin läpsii äitiään.

Diktatuuri ja demokratia

Konsuli-Coriolanus osoittautuu riistäjäksi, joka vähät välittää kansasta. Nyt hetkensä koittaneen tajuaa ovela kansantribuuni Brutus, mainio Teemu Kutvonen.  Muu ryhmä näyttäytyy pienissä, mutta tärkeissä kansalaisten rooleissa. Sitten kansa puhuu ja pulinat pois. Demokratia voittaa ja Coriolanus savustetaan Roomasta aina maanpakoon asti. Seuraa rajuja maanpetoshankkeita ja liittolaisuutta vihollisen kanssa. Lopulta näytelmä kääntyy karvaaksi tragediaksi ja moraliteetiksi: olisi kannattanut omata nöyryyteen notkeammat polvet ja sovitteluun taipuisampi kieli.

Dynaaminen, energinen esitys

Rasilainen on ryhmineen saanut aikaan oikein kelpo esityksen, jossa on puhutteleva sanoma ja paljon kiinnostavia oivalluksia. Mainittakoon esimerkiksi perkussiomusiikki, jonka soittamiseen koko ryhmä varsin nyanssoidusti osallistuu. Rumpujen uhkaavat kumahdukset ja lopulta pauke toivat sotaisen meiningin varsin tyylikkäästi esitystilaan.

Rantanen kantaa vaikean pääroolin uskottavasti. Yhteenotot Pajusen kanssa ovat sopivan miehekkäitä. Näkyypä nuorten urhojen työskentelyssä loppupuolella myös karua miesten välistä ystävyyttä. Peto ymmärtää petoa.

Rasilaisen ohjauksessa on hyvä dynamiikka ja läsnäolon tuntu. Sodan uhka on käsin kosketeltavaa. Tosin replikoinnissa kuiskauksesta aina raivokkaaseen huutoon yltävä rekisteri on toistuvana tehokeinona vähän kuluttava. Silti moderni kieli kirosanoineen svengaa hyvin. Esitys on hieno osoitus siitä, kuinka Shakespeare vaan taipuu moneen, vuodesta toiseen.

Martti Mäkelä – 04.12.2014

Vallan turmelemat Shakespearen Coriolanuksessa

William Shakespearen syntymästä on kulunut 450 vuotta. Teatteri Kultsa juhlistaa sitä esittämällä näytelmän Shakespearen harvemmin nähdyn näytelmän Coriolanus.

Coriolanus on ristiriitaisuuksia pulppuava tragedia.
Päähenkilö Caius Martius, josta myöhemmin tulee Coriolanus on juhlittu, voittoisa sotilas, joka vähättelee kansaa. Martius on rooliinsa kasvatettu,
sillä hänen äitinsä lähetti pojan sotaan heti,
kun tämä oli siihen tarpeeksi vanha.
Martiuksella ei ole minkäänlaista kosketusta tavalliseen elämään.
Monella tapaa Martius on itsensä uhri.

Martiuksen vastapelaajana toimii kansantribuuni Brutus Sicinius, joka ainakin lähtökohtaisesti on kansan puolestapuhuja.

Coriolanus on ensisijaisesti kertomus siitä, kuinka Martius tuhoutuu. Kansan karkotettua hänet kotikaupungistaan Martinius liittoutuu pahimman vihollisensa Aufidiuksen kanssa ja aikoo hyökätä entiseen kotikaupunkiinsa.

Tämän lisäksi Coriolanus kertoo siitä, kuinka valta vähitellen turmelee Brutus Siciniuksen. Kysymys kuuluukin, onko tämä kansanääni lopulta yhtään Coriolanusta parempi?

Kuka ikinä onkin voittaja, se ei ainakaan ole kansa eikä demokratia.
Coriolanus on siis hyvin poliittinen näytelmä, joka on edelleen kiinni ajassa.

Pakottaa yleisön vuoropuheluun

Matti Rasilaisen ohjaus on vahva, tasainen ja puhutteleva.

Teatteri Kultsan Coriolanus on minimalistinen, intiimi ja intensiivinen näytelmä, joka pakottaa myös yleisön vuoropuheluun kanssaan. Lähes lavasteettomalla näyttämöllä elää uskomaton määrä erilaisia tapahtumapaikkoja.
Suuret sotakohtaukset ovat täynnä pidäkkeetöntä aggressiivisuutta,
niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Kohtaukset paisuvat suuriksi siitä huolimatta, että sodassa on vain kaksi miestä.
Kun Caius Martius (Tuukka Rantanen) ja Aufidius (Mikael Pajunen) törmäävät, tanner todellakin tömisee.

Rantasen Coriolanus on fyysinen ja ylimielinen. Hahmo, johon ei missään nimessä halua samaistua. Rantasen roolityö on vahvaa ja horjumatonta. Hän ottaa kaiken irti Coriolanuksen sisäisestä hulluudesta.

Mikael Pajunen luo Aufidiuksesta pehmeämpää sotapäällikköä, vaikka on vähintään yhtä verenhimoinen kuin Coriolanus. Pajunen esittää vastakohtaisuuksiaan taitavasti. Ostaa yleisön helposti puolelleen ja onnistuu pitämään roolinsa yllä, jopa ne pitkät ajat, jolloin hänen tehtävänään on vain seistä taustalla.

Naisrooleissa vahvimmasta vastaa Tiina Eteläaho, joka esittää Coriolanuksen äitiä Volumniaa. Eteläaho on vähintäänkin pelottava intensiivisessä roolissaan, jossa hän vähättelee tavallista kansaa ja nostaa oman poikansa kaiken yläpuolelle.

Kansa ponnahduslautana

Suurimman karaktäärin kuitenkin luo Teemu Kutvonen Brutus Siciniuksen roolissa. Alussa lempeydellään pelaava kansantribuuni muuttuu hitaasti ahneeksi oman etunsa tavoittelijaksi, jolle kansa on vain ponnahduslauta kohti suurempia päämääriä.

Shakespearen teksti on muutettu puhekieleksi, ratkaisu ei kenties tyydytä kaikkia katsojia, mutta valinta on onnistunut. Teksti itsessään ei ole kärsinyt muutoksesta, päinvastoin näytelmän sisältö tulee lähemmäs katsojaa juuri puhekielisyytensä ansiosta.

Kuten Shakespearen tekstit yleensäkin, myös Coriolanus on hauska kaiken traagisuutensakin keskellä. Ei ainoastaan silloin, kun senaattori Menenius Agrippan (Vesa Salmi) vatsa puhuu kansalle.

Ennen kaikkea Teatteri Kultsan tulkinta Coriolanuksesta tekee kunniaa kirjoittajalleen.

....