Henkisesti
rikas -blogi 9.4.2015 Kirjoittaja Leila Saarivirta
LÄSKIT! – hauskasti ja hyväntahtoisesti
ylipainosta
Teatteri Kultsassa Sörnäisissä pyörivä
LÄSKIT! on todella hauska ja vapauttava
näytelmä painonhallinnasta. Jalmari Jalosen
ohjaama ja yhdessä muun työryhmän kanssa kirjoittama
näytelmä ottaa nokkelasti sanaillen kantaa ulkonäkökeskeisyyteen
ja miltei koko kansaa yhdistävään laihdutusbuumiin.
Esitys nauraa hyväntahtoisesti lähes kaikelle painonhallintaan
liittyvälle. Osumia saavat muun muassa mitä ihmeellisimmät
dieetit ja ruokavaliot, heikkoutemme ruuan houkutusten
edessa ja halumme löytää helppoja ratkaisuja ylipaino-ongelmaan.
Syömishäiriöiden käsittely näytelmästä puuttuu, mikä
tuntuu hyvältä ratkaisulta. Ihan kaikelle emme ehkä
kykene nauramaan ja hyvä niin. Muilta osin Läskit!
pöllyyttää ulkonäköteemaa mukavan railakkaasti ja aidosti
naurattaen.
LÄSKIT! rakentuu
ylipaino-ongelman kanssa painivan keski-ikäisen pariskunnan
ympärille. Pariskunta kokeilee parhaillaan smoothiekuukautta,
mutta jo parin päivän päästä alkaa ilmetä vaikeuksia.
Suklaa, olut ja pitsa laulavat pariskunnalle äänekästä
ja houkuttelevaa seireenilauluaan. Onneksi on erilaisia
ylipainoon ratkaisuja tarjoavia messuja, asiakkaansa
ylipainolle omistautuneita personal trainereita ja
laihdutusryhmiä. Mutta entä jos eläisikin sovussa
itsensä ja kilojensa kanssa? Sen torppaavat viimeistään
valistusdokumentit ylipainon vaaroista. Kuolemahan
siinä vain tulee.
Teatteri Kultsa löytyy Käenkujan
väestönsuojasta Sörnäisistä
Esitys on ulkoisesti vaatimaton mutta sisällöltään
sitäkin runsaampi. Huumori on tunnetusti vaikea laji
mutta LÄSKIT! onnistuu tehtävässään. Seuralaiseni
sai esityksen aikana hillittömän hihityskohtauksen,
joka ei meinannut loppua lainkaan, ja suurin osa yleisöstä
itseni mukaan lukien tuntui nauravan varsin tiuhaan.
Näyttelijät (Niina Heinonen, Jari
Mattila, Aura Pasila, Pirjo
Saariokari, Jussi Vehkasalo
ja Nestori Välitalo) näyttelevät mainiosti
ja laittavat itsensä rohkeasti likoon tuomalla esiin
myös oman ulkonäön herättämiä ajatuksia. Esityksen jälkeen
tajusin taas kerran, kuinka me ihmiset, kaikkine epätäydellisyyksinemme,
olemme aina viehättäviä ollessamme sinut oman itsemme
kanssa. Poistuinkin esityksestä vapauttavan naurun myötä
mieleltäni keventyneenä ja kehoani kohtaan armollisempana.
Pisteet: 4/5
LÄSKIT! pyörii 9.5. asti. Kiitos Teatteri
Kultsalle lipuista.
SYLVI
5.5.2015
Kirjoittaja: Elisa Helenius
Läskit!, Teatteri Kultsa
Läskit! käsittelee
painavaa aihetta kevein keinoin.
Läskit!-komedian nimestä voi jo päätellä, että näytelmässä pureudutaan ilmiöön, joka hyökyy vastaan kaikkialla nyky-yhteiskunnassa. Painonhallinta on jatkuvasti esillä niin mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissa.
Ilmiössä on lukemattomia puolia, kuten hyvinvointiyhteiskuntien asukkaiden lihominen ja lihomisen aiheuttamat elintasosairaudet, toisaalta laihuuden yksipuolinen ihannointi, itsevarmojen isokokoisten esiinmarssi, ennakkoluulot niin lihavia kuin laihoja kohtaan, television laihdutusohjelmat, syömishäiriöt, ihmedieetit, nautiskelevan ruokaharrastuksen lisääntyminen, kuntosalibuumit ja monenlaiset erikoisruokavaliot.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Jalmari Jalonen toteaakin esittelylehtisessä, että ongelmana ei tällä kertaa ollut keksiä sisältöä, vaan miettiä miten rajata sitä.
Jo itse Teatteri Kultsaan meneminen on elämys, sillä helsinkiläinen pienteatteri toimii Käenkujan uudistetussa väestönsuojassa. Teatteri Kultsassa toimii pääosin pitkänlinjan harrastajateatterilaisia, teatterilaisia, jotka tekevät teatteria puhtaasti intohimosta.
Esitys koostuu irrallisista sketsikohtauksista. Kuusi näyttelijää siirtyy virtaavasti roolista toiseen. Tyylilajiksi on valittu farssi, jossa kohtaukset paisuvat absurdeiksi. Painonhallintailmiötä ei käsitellä erityisen kriittisesti eikä näytelmä sisällä yhteiskunnallista pohdiskelua.
Nauru kohdistuu muun muassa humpuukidieetteihin, pakkomielteiseen ruuan miettimisen lähes uskonnollisiin ulottuvuuksiin, lisääntyneisiin erikoisruokavalioihin ja lihan heikkouksiin. Suuri osa huumorista on syntynyt laihduttamisen vaikeudesta. Tämä tarjoaa tietysti vertaistukea kaikille joskus laihduttamista yrittäneille.
Hauskimpia oivalluksia ovat ovelta ovelle kiertäviä Jehovan todistajia parodioiva Lihavan todistajat, Laihdutusmessut ihmedieetteineen ja Läskilinja, jonka laihdutuskysymyksissä neuvova puhelinvirkailija popsii työaikanaan sipsejä.
Näytelmän ensi-ilta oli jo maaliskuun puolivälissä, mutta esityksiä on vielä kolme jäljellä. Viimeinen esitys lauantaina on osa Kallio Kukkii –kaupunginosafestivaalia.
Ohjaus: Jalmari Jalonen
Käsikirjoitus: Jalmari Jalonen, työryhmä
Rooleissa: Niina Heinonen, Jari Mattila, Aura Pasila, Pirjo Saariokari, Jussi Vehkasalo, Nestori Välitalo
Apulaisohjaaja: Virve Laasonen
Valosuunnittelu: Simo Lappalainen
Äänisuunnittelu: Esa Lindroos
Puvustus: Teija Kotka-Pulkkinen
|