Natsit nauravat holokaustille

Teatteri Kultsa tarttuu jälleen vaikeaan aiheeseen, kun se tuo näyttämölle Jari Juutisen Minä olen Adolf Eichmann -näytelmän.

Adolf Eichmann oli SS-everstiluutnantti, joka organisoi juutalaisten kuljetuksen keskitysleirille. Näytelmä on Eichmannin oikeudenkäynti, jossa käydään läpi koko hänen poliittinen uransa erilaisten takaumien kautta.

Eichmann esitetään hahmona, joka ei oikeastaan tiennyt mitä oli tekemässä. Kun silmien sulkeminen ei enää auttanut oli jo myöhäistä pullikoida vastaan. Onko siinä tarpeeksi aihetta antaa miehelle anteeksi?

Teatteri Kultsan Adolf Eichmann on sympaattinen, vähän syrjässä oleva mies, johon olisi helppo samaistua – ellei lopputulos olisi jo valmiiksi tiedossa.

Ensimmäinen puoliaika on erikoinen viritelmä kabareeta, tosi-tv:tä ja heppoisia vitsejä, joissa koko holokausti julistetaan työtapaturmaksi. Ensisijaisesti katsoja joutuu tekemään päätöksen siitä, saako holokaustille nauraa, pitääkö sille nauraa ja ennen kaikkea voiko sille nauraa.

Kuten Eichmann näytelmästä toteaa: satiiri on vaikea laji, eikä Suvi Lahdenmäen ohjaus aivan joka osuudella saa satiiria nousemaan siivilleen. Näytelmän alku on hyvin irrallista ja sen ainoana ankkurina toimii vanhaa Eichmannia esittävä Mikko Ravantti.

Ravantti kannattelee Minä olen Adolf Eichmannia yksin ensimmäisen tunnin ajan.

Jälkimmäiselle puoliskolla näytelmä myös lähtee liikkeelle, kuten myös juutalaisia kuljettavat junat. Nestori Välitalo tasapainoilee varovaisesti huumorin ja tragedian välimaastossa Eichmannin esimiehenä, jolle juutalaisten tuhoaminen on sydämen asia.

Pirjo Saariokarin useat pienet roolit pitävät kaiken tasapainoa yllä, samalla ne piirtävät syviä viivoja kaiken hauraudesta katsojan mieleen.

Mikko Ravantti on kuitenkin loppuun saakka se, joka pitää koko näytelmää pystyssä. Se tuntuu käyvän häneltä näennäisen helposti. Ravanttilla on taito täyttää näyttämö, vaikka sivussa istumalla.

Lopulta mietittäväksi jää, onko Eichmann uhri. Ja jos on, voiko häntä kohtaan tuntea myötätuntoa siitä huolimatta, että hän järjesti varmaan kuolemaan johtaneet kuljetukset juutalaisille?

Jos onnistuneen teatteriesityksen mittapuuna pidetään sitä, että näytelmä herättää yleisössä tunteita, niin Teatteri Kultsa onnistuu tehtävässään hyvin. Katsomossa kuuluu sekä naurun tirskahduksia, että itkun tyrskähdyksiä. Kotiin viemisiksi jää aikamoinen tukku ajatuksia.

Anni-Helena Leppälä

...