|
*arkistoituja esityksiä* |
 |
|
<
paluu |
 |
|
©Teatteri Kultsa |
Justiina
Kansan Uutiset kirjoitti (Veikko Kolula) ennakkoon Justiinasta:
Justiinan silausilta
Kulttuuritalon teatterikerholla
Ohjaaja Kaarle Haapanen istuu ensimmäisellä tuolirivillä ja antaa silloin tällöin pieniä neuvoja näyttämöllä olevalle henkilöasetelmalle: - Kasvot noin huikan yleisöön päin, sanat selvästi ja kuuluvasti.
Hän seuraa tarkkaavasti tapahtumia näinä viimeisinä harjoitusiltoina Kulttuuritalon pienessä juhlasalissa, joka sitten Bio Alpin päivien on palvellut monien kulttuuri- ja taidetilaisuuksien kokoontumispaikkana ja jossa ensi keskiviikkona on Juhani Tervapään – Hella Wuolijoen Justiina -näytelmän ensi-ilta. Näyttämöllä olevat henkilöt ovat Kulttuuritalon Teatterikerhon jäseniä, kerhon, joka viitisen vuotta on toiminut tämän talon suojissa keskimäärin parinkymmenen henkilön voimalla, joukossa edelleenkin viisi kantajäsentä.
Harjoitusilta on toiminnaltaan tiivis, aikaa kolmisen tuntia. Asetelma lavalla vaihtuu, jälleen jokin neuvo ohjaajalta.
Toivo Laaksonen on ollut alusta alkaen mukana tässä harrastelijateatterissa. Osat parissa Maiju Lassilan näytelmässä, Volponessa, Tsehovin Kosinnassa ja nyt parhaillaan rovastina Justiinassa ovat hänen tulkintojaan ja enimmäkseen komediallisella linjalla. Palkintosijoille hän pääsi Kulttuurityön Keskuksen järjestämissä II:ssa näytelmämestaruuskilpailuissa Jyväskylässä tämän vuoden marraskuussa ja kokonaisuutena kerho sai toisen palkinnon Kosinta-esityksellään. Se on hyvä saavutus viiden taipaleella, sillä näin lyhyt aika tuskin luo perinnettä ja vankkaan pohjaa teatterille, varsinkaan amatöörivoimin toimivalle, jossa henkilövaihdokset tapahtuvat useinkin nopeasti. Justiinan rovastina Toivo Laaksosen rooli ei ole keskeisimpiä, mutta se on hauskasti luonnehdittu – osuva tyyppi, kuten ohjaaja kuiskaa, näytelmää tarkkaillessaan.
Justiinana, erään Tervapään näytelmien tuttuna maaseudun naishahmona, esiintyy tällä kerralla Malmin Työväen Näyttämöltä siirtynyt Lempi Miettinen. Jo parin vuoden takaisessa Niskavuoren Hetassa hän oli ehjä suoritus: yhtä vaativa on tämä Justiina muovautuessaan itsenäiseksi ja persoonalliseksi naiseksi näytelmän tapahtumissa 1930-luvulla, josta yleisön muistikuvien palauttamiseksi ja ehkä opastukseksi on viime aikoina tehty uusia arviointeja ja käyty kritiikkiä. Hän kuten Laaksonenkin edustavat kerhossa varttuneempaa polvea, ei ainoina, sillä tähän ikäryhmittymään kuuluu useampia. Lyhyesti sanottuna teatterikerholaiset ovat 18 - 50-vuotiaita.
Näyttämöltä ovat poistuneet suorasukainen tohtori ja rullatuolissa istuva senaattorska ja tilalle tuiskahtanut vaalea tyttö, näytelmän Riitta, ja tasaisemmalta vaikuttava Justiinan poika. Mutta eivät hekään ole ainoat nuoret; tummatukkainen kuiskaajaneitonen kuuluu myös heihin ja tehtävänsä ohessa hän saa tässä harjoituksessa esiintyä kopeana ja viettelevänä laamannittarena. No, kokemusta se kaikki on.
Teatterikerholle varattu aika kuluu kuin huomaamatta. Vielä joitakin vaihdoksia näyttämöllä, neuvoja jotka hiovat näytelmää lopulliseen asuun ja sanomaan. Ja sitten paras: muutaman tällaisen harjoitus- ja silausillan jälkeen se ensiesiintyminen.
V. K-la
