EQUUS
Peter ShafferSovitus ja ohjaus Inkeri Rosilo
Suomennos
Tarja Istala
Musiikki
Ville Härkönen
Lars GabelValot
Esko Silvennnoinen
Valojen toteutus
Jukka Sipiläinen
Jukka HeinoLavastus
Tapio Tuominen
Puvustus
Eija Varima
Rooleissa:
Martin Dysart, psykiatri
Eero Härkönen
Alan Strang
Perttu Pesä
Frank Strang, edellisen isä
Jorma Hellström
Dora Strang, äiti
Tarja Koskela
Hestner, hoitajatar
Eija Velander
Jill Mason
Marja-Liisa Lius
Nuori ratsastaja
Lars Gabel
LAINAUS KANSAN UUTISET LEHDESTÄ TIISTAILTA 4. MARRASKUUTA 1986:
NORMIT POIS, MUTTA NORMAALI PITÄÄ OLLA
Kulttuuritalon teatterissa keskusteltiin hoitamisesta. Aiheen sille antoi teatterin näytelmä Equus, hevonen, joka on muuten katsomisen väärtti.
- Meillä elää näistä psyykkisistä ongelmista enemmän porukkaa kuin niistä kärsii, ammuskeli paha poika Aulis Junes.
- Psyykkistä ahdistusta ja hätää dramatisoidaan. Harvoin psyykkisistä ongelmista syntyy taidetta, sanoi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.
- Näytelmä toi mieleen paljon ajatuksia koulusta. Miten koulu kasvattaa? Onko se mielikuvituksen riistoa? kyseli opettaja Monica von Bonsdorff.Hevosjumalan pappi
Peter Shafferin Equus-näytelmä oli kirjailijalle kansainvälinen läpimurto. Saman tekijän Mozart ja Salieri ylti vielä parempaan menestykseen ja Amadeus-elokuvana sen tuntevat nekin, jotka eivät teatterista piittaa.
Equus - hevosen latinalainen nimi - on psykiatrinen tarina, johon sisältyy vahvasti myyttisiä ainesosia. Päähenkilö on nuori poika, Alan Strang, jonka järkkyvässä mielessä hevoseen liittyy jumaluus, vapaus ja seksuaalisuus. Alan palvoo hevosta ja samastuu siihen. Kultsan teatterissa Alania näyttelee Perttu Pesä. Harvoin olen nähnyt niin paljasta hurmiota ja antautumista kuin kohtauksessa, jossa Alan ratsastaa Kultahipulla. Teatterissa ratsastaminen on kuvattu keinumisella; todella terävä oivallus ohjaaja Inkeri Rosilolta. Perttu Pesä on varjeltavan herkkä näyttelijä, jolle tuotti vaikeuksia pitää rooli koko matkan yhtä kiintoisana - pudotuksia sattuu aggressiota ilmaisevissa kohtauksissa. Näyttelijänä tämä nuori mies on ilahduttava tuttavuus. Toivottavasti riittää sisua ja pitkäjänteisyyttä pysyä näyttämöllä. Voiman ja auktoriteetin hankkiminen kasvattaisi ilmaisun skaalaa.
Kultsan Teatterin esitys kestää komeasti katsomisen. Se on pelkistetty, näyttelijän vetovoimaan luottava näytelmä. Sen kulkee pehmeästi, mikä ei aina ole hyvä asia: ristiriitojen selkeys, käännekohtien näyttäminen, kipupaikkojen repeämiskohdat antaisivat sille lisää ryhtiä. Eero Härkösen csittämän psykiatrin roolissa etenkin olisi tehnyt hyvää terävöittää kulmia, kirkastaa valoa ja tummentaa pimeyttä.
Sallitaanko sekoilu?
Shafferin näytelmästä närkästyivät aikanaan psykiatrit. Heidän mielestään Shaffer yritti nykäistä mattoa koko hoitamisajatuksen alta. Kirjailijahan kyselee näytelmässä, onko oikein hoitaa ihmisestä pois kipu ja samalla latistaa hänen persoonansa. Samaa kyselivät myös avaramieliset keskustelijat. Miksi pitää asettaa normeja? Miksi pitää olla normaali? huudahdeltiin paheksuen. Sitten Aulis Junes pisti matalaksi hoitamisen ajatuksen ja kyseli, miksei saisi olla alemmuudentuntoinen tai kipuinen, miksei saisi olla harhoja tai pakkoliikkeitä.
- Hoitajat eivät kestä nuoren tuskatiloja tai itsetuhoa omien tuskiensa takia, Junes väitti ja kertoi, että Linnunlaulun asukkaat saavat itse tuntea kipunsa ja pelkonsa, kävellä yön ulkona jos siltä tuntuu ja tulla sitten takaisin. Miksi näitä pitäisi estää, Junes kyseli ja kertoi vastanneensa itsemurhakandidaatille, että todellakin, jos kuolisit, se olisi helpotus minulle, itsellesi ja perheellesi- Elämän Lopettamiskeskus olisi hyvin tarpeellinen, Junes arvioi.
Hänellä oli myös ohje pahoinvoivalle ydinperheelle. Kun lapset tulevat isommiksi, vanhempien pitäisi muuttaa kodista. Nuoret ovat kuitenkin enemmän sidoksissa kasvuympäristöön ja rahattomia; vanhemmilla on paremmat mahdollisuudet hankkia uusi asunto. Hän mainosti eläneensä oppinsa mukaan. Asunto on jäänyt pojille ja isä on nostettu kadulle.
Junes herätti vihaa ja kiivastusta. Hän ei ollut normaali.
ANNELI KANTO