*arkistoitavia esityksiä* v.1996

< paluu edelliselle sivulle

©Teatteri Kultsa

Faust I

Ensi-ilta 8.3.1996 klo 19

Johann Wolfgang von Goethe FAUST I Suomennos Esko Elstelä Sovitus ja ohjaus Jorma Hellström Musiikin sävellys Harri Kerko Kuoro Suomen Laulu Koreografia Martin Heslop Minna Tuovinen Lavasteet, juliste Tapio Tuominen Valosuunnittelu Jukka Heino Pukusuunnittelu Jaana Kanstrén Kati Hynninen Tehosteet Jouni Halmari Lavasteiden toteutus Tapio Tuominen Erpo Lindqvist Jorma Huotari Tapani Sahlstedt Tekniset toteutukset Kati Hynninen Tapani Sahlstedt Jorma Huotari Jani Heikkinen Niko Ingman Käsiohjelma Tarja Koskela Käsiohjelman kuvat Tapio Tuominen
	ROOLEISSA I puoliaika   Ismo Knuutti Faust Matti Rasilainen Mefistofeles Andrei Sandberg Wagner, heittiö Mikko Boström Brander, kyläläinen, heittiö Jouko Johansson Frosch, isäntä, kyläläinen, heittiö Mikko Roivas Siebel, kyläläinen, heittiö Miska Toiviainen Altmeyer, kyläläinen, heittiö Hanna Kahila Noita, kyläläinen Marja-Liisa Lius kyläläinen, heittiö Heidi Vänttinen kyläläinen, heittiö Erja Roivas kyläläinen, heittiö Jutta Toiva kyläläinen, Margareetta Mirja Nevalainen kyläläinen, paha henki Kauko Helovirta Jumalan ääni Jorma Hellström Maahengen ääni II puoliaika   Ismo Knuutti vanha Faust Juha Kannaste nuori Faust Matti Rasilainen Mefistofeles Jutta Toiva Margareetta Marja-Liisa Lius Martta Mirja Nevalainen paha henki Lisäksi kaupunkilaisia, Valpurin yön väkeä     Kuorossa vuorottelevat: Anna Hurme, Taina Ketonen, Merja Könönen, Marjaana Lähde, Mari Martela, Päivi Niiranen, Kaija Pentala, Sirpa Pöytänen, Tuula Rissanen, Emma Vironmäki Orkesterissa soittavat: sello - Klaus Hoffström, viulu - Lea Kaijansinkko, kitara - Harri Kerko piano - Perttu Haapanen/Harri Kerko, harmonikka - Heikki Hinssa     Ensi-ilta 8.3.1996 klo 19 Muut esitykset: 10, 12, 15, 17, 19, 22, 24, 26, 29, 31.3., 2, 9, 12, 13.4. Liput 50/30 mk. Kiitämme asiantuntija-avusta Eila Väisästä ja Sasa Mäkistä. Kiitämme Teatteri Jurkkaa ja Radioteatteria. Ja vielä erikoiskiitos floreteista Peter Grönholmille. Esitysoikeuksia valvoo TEATTERIKULMA.

Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 28.3.1996 -
TEATTERI
Goethea sisällön tasolla Kultsan Faustissa ilmaisun rajat tulevat nopeastin vastaan

Johann Wolfgang von Goethe: Faust I. Kultsan teatteri. Suomennos Esko Elstelä, sovitus ja ohjaus Jorma Hellström, musiikki Harri Kerko, lavastus Tapio Tuominen, koreografia Martin Heslop ja Minna Tuovinen. Rooleissa mm. Ismo Knuutti, Matti Rasilainen, Juha Kannaste, Jutta Toiva ja Marja-Liisa Lius.

Teatteri Kultsan Faustissa on yksi ominaisuus, joka antaa armoa tulkinnan yleiselle harrastajamaisuudelle. Harrastajamaisuudella tarkoitan sitä, että ilmaisun alueella taitamisen rajat ovat Faustissa oitis läsnä. Ei osata.

Se ei ole harrastajayhteyksissä varsinaisesti kenenkään syy. Mutta tosiasia se on.

Jotain on kuitenkin saatu aikaan Goethen ja Faust I:n työstössä. Jorma Hellströmin sovittama ja ohjaama esitys on saanut haltuunsa itse tarinan. Merkittävänä apunaan sillä on Esko Elstelän selkeänä ja kekseliäänä soljuva suomennos.

Ajatus kulkee - myös näyttämöllä. Tällä tavoin Teatteri Kultsan Faust käy kätevästä pikakertauksesta niille, jotka haluavat palauttaa runsaassa kahdessa tunnissa mieleensä itse kertomuksen ja sen metafyysiset lähtökohdat. Niistä Käenkujan väestösuojan ahtaassa ja matalassa teatteritilassa selvitään .

Itse esityksen katsominen on hieman samanlaista kuin selkokielisen kirjan lukeminen. Asiat ovat tavallaan kohdallaan, mutta syvyydestä, tässä tapauksessa omasta elämyksestäänkin joutuu tinkimään.

Kummallisinta on se, että tummaan pitkänkapeaan tilaan asettuva tulkinta on niin vähän tätä päivää, sekä taiteellisesti että konktekstiltaan . Jorma Hellström ohjaa niin sanotusti perinteistä. Näin esityskin jää lähinnä historialliseksi kertaukseksi.

Tontut tassuttelevat

Paitsi henkilöhahmojensa luonnosmaisuudesta tulkinta raskautuu myös näyttämöratkaisun työläydestä. Valot toimivat, musiikki on rikasta, mutta ne ees ja taas rahdattavat Tapio Tuomisen lavastamat pahviset marmoripaadet - mihin niitä tarvittiin. Ei ainakaan illuusion tai assosiaation synnyttelyyn.

Faustissa näytellään siten kuin Kultsan teatterissa kovin usein.

Tällä kertaa ajatus kulkee, dialogi on sillä tasolla hallinnassa niin Ismo Knuutin esittämällä vanhalla Faustilla kuin Matti Rasilaisen Mefistotelesillakin, mutta jos puhutaan ilmaisun jokahetkisestä täyteydestä, hahmojen kokonaisvaltaisuudesta tai tahtojen totisesta kamppailusta, niin näihin Faustissa ei ylletä. Ei lähellekään.

He ojentelevat käsiään, tassuttelevat kuin tontut joulunäytelmässä, huutavat välillä kuin sulkeisharjoituksessa. Ja ne orgiat sekä muut ryhmähassutukset - aika kauheita.

Olisiko Teatteri Kultsan aika katsella hieman omaa itseään, miettiä tavoitteitaan ja lähtökohtiaan, ettei pysähdyttäisi kokonaan, jäätäisi kaikista muista jälkeen.

Faustin, loistavan näytelmän ja sen hämmentävän ajankohtaiselta tuntuvan ajattelun kohdalla Teatteri Kultsan tie ei vie oikein minnekään.

JUKKA KAJAVA

TEATTERI-LEHTI KANSANHUPIA JA HEINÄSEIVÄSRISTEJÄ. Goethen Faustissa Mefisto sanoo veren olevan ” omituisen nesteen”. Kuten Draculassa veri muodostaa elämänsielun ja vallan mysteerin henkisen elementin (vrt. Jeesuksen veri), niin myös Faust - joka on asennettu eurooppalaisen maailmaa tahtovan sielun symboliksi- tekee verellään sopimuksen tämän maailmanherran, pirun kanssa. Lopulta kysymys on vapaudesta, sekä tiedon ja elämän (rakkauden) ristiriidasta. ”On teoria kuollut harmaa, puu elämän tuo armaan varmaan” Suomalainen teatteri ei ole tietääkseni paljon kajonnut tähän eurooppalaiseen ydinopukseen. Jos Mefisto edustaa EU:n verikirjasopimusta, niin on aika tutustaa suomalaiset tähän goottilaiseen mystiikkaan. Mikä on villakoiran ydin. Klassiseen kysymyksen ja Faustin ykkösosan esittää Teatteri Kultsa Sörnäisten pommisuojassa. Faust 1:n on sovittanut ja ohjannut Jorma Hellström. Goethe liitetään yleensä porvarilliseen korkeakulttuuriin. Tämä esitys palauttaa Faustin juuriinsa kansanteatteriin, ja etenkin tilanpienuus tekee ” tulitikkulaatikko-teatterin” olon, mikä taas viittaa nukketeatteriin, millä Faustin ja pirun kohtaamistarinaa on esitetty. Tässä ei tosiaankaan tukehduta ” liian suureen pullaan” vaan Matti Rasilaisen Mefisto juonittelee punamustissa munasuojuksissaan juuri niin kavalan vitsikkäästi kuin sen voi kuvitella jossakin keskiaikaisessa toriesityksessä tapahtuneen. Ismo Knuutin herra tutkijalta otetaan silinterihattu peittämään pirun sarvia ja haramaat aivosolut pistetään tutustumaan elämän pirunpolskaan. Goethen Faustin klassisuus perustuu siihen, mihin ”klassisuus” aina perustuu henkisiin perusarvoihin, joita koetellaan elämän perusarvoissa. Modernismissa useasti unohdetaan perusdraama: regressio naiiviuteen ja rahvaanomaisuuteen suhteessa polttavan ajatuksen lentoon. Enkelikuoron väliintulo verenkarvaisten ajatusmassojen keskelle harsojen takaa - kuin vanhassa postikortissa ja säveltäjä Harri Kerkon oivallus käyttää minimalistista toistoa” Kristus on noussut” luovat oikealla tavalla pehmeän ironisen atmosfäärin. Faustin yhteydessä yleensä pyritään kokonaistaideteokseen, siihen elämää suurempaan. Tässä kulissit siirtyvät jopa kesken esityksen hautapaaseista pilareiksi, äänitehosteet jylisevät jumalten laahuksina, tanssiryhmä mallaa kansanhuveja ja noidat keittävät nuoruudenjuomiaan. Vanhan Faustin muuntumista jeesusmaiseksi nuorukaiseksi ei ehkä mysteeriä ennekokemattomat tunnista, koska Mefisto kelkassa oleva katselee tätä nuortumisen ihmettä kui videopelistä eräänä mahdollisuutena. Margareetan tuho muodostuu tämän esityksen kliimaksin. Viattoman neitseellisyyden uhraaminen Faustin nuoruudenkokemisen lumon alttarille saa monumentaalisen nousun kansan seivästäessä Margareetan kuin noidan lopuksi heinäseiväsristille. Jäämme odottamaan Faust II:sta ERKKI PIIRTOLA, vapaa kuvataiteilija ja kriitikko