< paluu
edelliselle sivulle

©Teatteri Kultsa

Kirjoittanut:
Juha Larikka

Ohjaus:
Esko Vuori

Villa Kiven pihamaalla

tsehovilainen Haavoittuneiden talvipuutarha

Teatteri Kultsa esittää Juha Larikan kirjoittaman fiktiivisen kertomuksen Anton Tsehovin viimeisistä elinpäivistä.

Haavoittuneiden talvipuutarha on näytelmä runoudesta, rakkaudesta ja kuolemasta.
Villa Kiven pihamaalle loihditaan kirjailijan syntymäpäivät.

Venäläinen juhlamieli ja melankolia sekoittuvat, Pöllömuorin taiat toteutuvat, Pappi juopuu, Olga-rouva tanssii, nuori Sasa riutuu rakkaudesta.

Tsehov istuu ongella ja käy kirjeenvaihtoa Stanislavskin sekä vaimonsa kanssa. Illan pimetessä maailmaan astuu myös August Strindberg ja Mika Waltari.

Mukaan näihin Tsehovin juhliin otetaan kerrallaan 50 henkilöä.
Tuolit ja viinilasit eivät riitä useammalle.
ma, ke, to, pe, su 3-21.8.1994 klo 19,
liput Lippupalvelusta tai ovelta.

HS - Kulttuuri - 14.8.1994 -
Tshehovin jäykkä kuolema Teatteri Kultsan kirjailijakuva on tylsä ja sekava näytelmä

Teatteri Kultsa: Haavoittuneiden talvipuutarha. Kirjoittanut Juha Larikka. Ohjaus ja lavastus Esko Vuorio. Puvustus ja maskeeraus Anu Vilhunen. Musiikki Jarmo Reunanen. Esitykset Villa Kivessä, Linnunlaulussa 21. 8. saakka.

Helsinkiläinen Teatteri Kultsa on niittänyt viime aikoina mainetta tulkinnoillaan tämän vuosisadan absurdistien (Beckett, Pinter, Witkiewicz) harvemmin esitetyillä näytelmillä.

Nyt Juha Larikka on kirjoittanut ryhmälle Tshehovin loppuvuosista kertovan näytelmän Haavoittuneiden talvipuutarha. Sitä esitetään kirjailijatalo Villa Kiven pihamaalla.

Tshehovin muistiinpanoja hyödyntävä esitys on Teatteri Kultsalle taiteellista takapakkia. Ihan hyvä aihe kutistuu näkökulmattomaksi pukujuhlaksi.

Ensimmäisessä näytöksessä vietetään Tshehovin syntymäpäivää. Sitten Tshehov on Jaltalla ja hänen vaimonsa Olga Knipper Moskovassa esittämässä Kirsikkapuistoa.

Lopuksi keuhkotautinen Tshehov tekee kuolemaa.

Aluksi Haavoittuneiden talvipuutarna on kuin Tshehov-mukaelma. Pääosassa on joukko turhautunutta talonväkeä ja sivuosissa paikallisväriä tuovia vieraita. Loppupuolella tapahtumat saavat symbolisen tason kun Tshehovin kuolinnäkyihin ilmaantuvat kirjailijakollegat Strindberg ja Waltari.

Tarinaan tulee hetkellisesti myös jotain terää. Mutta kokonaisuutena Haavoittuneiden talvipuutarha todistaa, ettei kuuluisasta kirjailijasta ole niin vain näytelmän päähenkilöksi.

Larikka ja ohjaaja Esko Vuorio tuntuvat olettavan Tshehoville jotain automaattista kiinnostavuutta, koska niin lauhkeasti tekevät hänen elämästään draamaa.

Tshehovin ja hänen ympärillään olevien naisten suhteet jäävät kehittelemättä, sipaisujen varaan. Kirjoittamisestakaan ei saada juuri mitään irti. Komiikka jää puolitiehen.

Dialogi on hajanaista ja kirjallista, irrallisia huomioita sieltä täältä. Kultsan harrastajat eivät myöskään paranna sen luontevuutta juhlavasta arkiseen vaihtelevalla tyylillään. Henkilökuvien sijasta tarjotaan moitteettomia aikalaisvaatteita.

Kaksi näytöstä kenkkuileva ja yhden hallusinoiva kirjailija ei taida tyydyttää edes vannoutuneimpia Tshehov-faneja.

Ilman Tshehov-viittausten tuntemista taas näytelmä voi tuntua vieläkin osoitteettomammalta.

Tästä kunnianosoituksesta jää karvas jälkimaku.

HANNU HARJU