Haavoittuneiden talvipuutarha
Ensi-ilta 1994 Villa Kiven pihalla Helsingin Linnunlaulussa
Kirjoittanut: Ohjaus: |
|
Villa Kiven pihamaallatsehovilainen Haavoittuneiden talvipuutarhaTeatteri Kultsa esittää Juha Larikan kirjoittaman fiktiivisen
kertomuksen Anton Tsehovin viimeisistä elinpäivistä.
|
|
HS - Kulttuuri - 14.8.1994 - Teatteri Kultsa: Haavoittuneiden talvipuutarha. Kirjoittanut Juha Larikka. Ohjaus ja lavastus Esko Vuorio. Puvustus ja maskeeraus Anu Vilhunen. Musiikki Jarmo Reunanen. Esitykset Villa Kivessä, Linnunlaulussa 21. 8. saakka. Helsinkiläinen Teatteri Kultsa on niittänyt viime aikoina mainetta tulkinnoillaan tämän vuosisadan absurdistien (Beckett, Pinter, Witkiewicz) harvemmin esitetyillä näytelmillä. Nyt Juha Larikka on kirjoittanut ryhmälle Tshehovin loppuvuosista kertovan näytelmän Haavoittuneiden talvipuutarha. Sitä esitetään kirjailijatalo Villa Kiven pihamaalla. Tshehovin muistiinpanoja hyödyntävä esitys on Teatteri Kultsalle taiteellista takapakkia. Ihan hyvä aihe kutistuu näkökulmattomaksi pukujuhlaksi. Ensimmäisessä näytöksessä vietetään Tshehovin syntymäpäivää. Sitten Tshehov on Jaltalla ja hänen vaimonsa Olga Knipper Moskovassa esittämässä Kirsikkapuistoa. Lopuksi keuhkotautinen Tshehov tekee kuolemaa. Aluksi Haavoittuneiden talvipuutarna on kuin Tshehov-mukaelma. Pääosassa on joukko turhautunutta talonväkeä ja sivuosissa paikallisväriä tuovia vieraita. Loppupuolella tapahtumat saavat symbolisen tason kun Tshehovin kuolinnäkyihin ilmaantuvat kirjailijakollegat Strindberg ja Waltari. Tarinaan tulee hetkellisesti myös jotain terää. Mutta kokonaisuutena Haavoittuneiden talvipuutarha todistaa, ettei kuuluisasta kirjailijasta ole niin vain näytelmän päähenkilöksi. Larikka ja ohjaaja Esko Vuorio tuntuvat olettavan Tshehoville jotain automaattista kiinnostavuutta, koska niin lauhkeasti tekevät hänen elämästään draamaa. Tshehovin ja hänen ympärillään olevien naisten suhteet jäävät kehittelemättä, sipaisujen varaan. Kirjoittamisestakaan ei saada juuri mitään irti. Komiikka jää puolitiehen. Dialogi on hajanaista ja kirjallista, irrallisia huomioita sieltä täältä. Kultsan harrastajat eivät myöskään paranna sen luontevuutta juhlavasta arkiseen vaihtelevalla tyylillään. Henkilökuvien sijasta tarjotaan moitteettomia aikalaisvaatteita. Kaksi näytöstä kenkkuileva ja yhden hallusinoiva kirjailija ei taida tyydyttää edes vannoutuneimpia Tshehov-faneja. Ilman Tshehov-viittausten tuntemista taas näytelmä voi tuntua vieläkin osoitteettomammalta. Tästä kunnianosoituksesta jää karvas jälkimaku. HANNU HARJU |