< paluu
edelliselle sivulle

©Teatteri Kultsa

Esityksen arvio julkaistu - Helsingin Sanomat 18.6.1997

Kultsan Hullujen huoneessa tehdään mukavaa terapiaa

Kolme mielenterveyskuntoutujaa elelee ja pärjäilee näennäisviihtyisässä pikku hoitokodissaan. Uusi hoitaja Tommi touhottaa sisään ja ehdottaa: ”Nyt kun on meidän ensimmäinen yhteinen päivä, voitais tehdä jotain mukavaa terapiaa.”
Teatteri Kultsa esittää kevätkauden viimeisenä näytelmänään Matti Rasilaisen ja työryhmän yhdessä kirjoittamaa Hullujen huonetta. Rasilainen on myös ohjannut näytelmän.

Hullujen huone on sijoitettu vuoteen 2017. Suomi on kerrassaan eurokunnossa. Mielenterveyspotilaita ei enää pistetä kaduille, vaan lykätään avohoitoloihin kuntoutumaan keskenään. Työttömyysongelma taas ratkeaa kivasti, kun koulutetaan nuoriso pikakursseilla hyysäämään heitä.

Hoituri-Tommi ja hänen suojattinsa viettävät kesää Rauhanlinnassa syrjässä kaikesta. He käyvät läpi ristiriitoja ja oppivat välittämään aidosti.

Yhden huoneen draama etenee nokkelina, pikkuilkeinä kohtauksina. Vitsit ovat moneen kertaan kierrätettyjä, mutta Kultsassa ne ovat maltillisessa ja terävässä uusiokäytössä.

Ainahan se naurattaa, kun yltiöempaattinen hoitovirkailija hokee hyvin opeteltuja fraasejaan. ”Kuule, mä luulen että meistä tulee vielä oikein hyvät kaverit. Kato kun muhun voi luottaa.” Tai kun ihmiset juovat niin paljon viinaa, että tippuvat tuolilta.

Toki Hullujen huoneessa ollaan myös yhteiskunta- ja markkinavoimakriittisiä, puhutaan yksilön ihmisarvosta ja -oikeuksista sekä pohditaan, kuka oikeastaan onkaan hullu. Näitä syvällisiä kysymyksiä ei kuitenkaan suuremmin tongita pintaan.

Yleisö saa aivan rauhassa viihtyä. Näinpä kotimatkalla päähän saattaa tulla joku ihan omakin ajatus. Näytelmällä on mittaa reilu tunti, ja sen teksti jaksaa hyvinkin kantaa. Siinä ajassa ei tule edes huono omatunto, vaikka istuukin kesällä väestönsuojassa teatteria katsomassa.

Sitä paitsi jos säät sallivat, ehtii terassille nököttämään vielä kello 20:n jälkeenkin.
ANU RÄSÄNEN