JÄNIKSEN VUOSI

Kulttuuritalon Teatterin ensi-ilta 1985
Kirjoittanut Arto Paasilinna, ohjaus Liisa Isotalo

HENKILÖT Vatanen, toimittaja Juha Piekkanen Jänis Marjo Korhonen Valokuvaaja Kontkanen, Nimismies, Katepillarikuski Erpo Lindqvist Vaimo, Korppi Kirsi Ihalainen Pankkineiti, Mustalainen, Mansikki-lehmä Marja-Liisa Lius Riistanvalvoja Kärkkäinen, Päivystävä poliisi, Kirkkoherra, Laamanen Jorma Hellström Haravoiva eukko, emännät, Naruskavaaran emäntä Maija Salokorpi-Heino Vanhempi konstaapeli Hannikainen, Salosensaari, Naruskavaaran isäntä Urho Heino Irja Lankinen, Venäläinen sotilas Eija Velander Mustikki-lehmä, Ulkoministeriön virkamies, Venäläinen sotilas Jatta Laiho Lällykki-lehmä, Leila-lakimies Outi Hartikainen Vasikka, Nuori tyttö, Tarjoilija Teija Kotka Eläinten ystävä, Professori Jarmo Tuominen Karhu Maarit Rokkanen Lisäksi: vaimoja, kyläläisiä, poliiseja, sammuttajia, sotilaita, ulkoministeriön vieraita, kertojia ja syyttäjiä		Ohjaus Liisa Isotalo Ohjausassistentti Eeva Kankainen Lavastus Tapio Tuominen Puvut Tapio Tuominen ja työryhmä Valot Masa Rautio Tikku Heino Pekka Piironen Musiikki Timo Hannelin ja bändi Aänitehosteet Bändi Juliste Tapio Tuominen Valokuvat Tikku Heino Jänisnuken valmistus Timo Lehtinen
		Bändi: Kitarat Joppe Huotari Basso Esa Lindroos Rummut Jouko Kovanen Percussion Lars Gabel Laulu Maarit Rokkanen
Esityksellä vierailuja myös mm. Porissa
LEHTI ARVOSTELU: Kansan Uutiset tammikuussa v. 1986 Ihmiskuntaa ja eläinkuntaa Kun lehmän syvin olemus ruumiillistui kolmessa huojuvaisessa, hitaita lehmänsilmäyksiä heitteleväisessä ja vaaleanpunaiseen pumpulikerrastoon pukeutuneessa naudassa, kolme pikkuista rusettipäätä nauroi niin, että olivat tuolilta pudota. Kulttuuritalon Teatterin Jäniksen vuosi on naurun paikka, ja sekin vielä, että katsomaan voi tulla koko porukalla. Perille menee lastentarhalaiselle ja hänen isälleen. Ohjaaja Liisa Isotaloa on kiehtonut temppuilun mahdollisuus, ja gageihin hän on mielikuvituksensa ja huolekkaimman ohjauksensa satsannutkin. Esityksen riemullisia väriläiskiä on mainittu lehmätrio. Marja-Liisa Lius, Jatta Laiho ja Outi Hartikainen, joilla on täsmälleen oikea lehmänrytmi ja liikunta. Vastasyntynyt vasikka Teija Kotka on juuri semmoinen kuin perhe-elokuvien onnellisissa lopuissa. Esityksessä on vielä ilmeikäs, energinen jänis, Marjo Korhonen ja traaginen sekä juhlava karhu, Maarit Rokkanen ja miksei Kirsi Ihalaisen korppikin korpin paikkaa täytä. Eläimet ovat jännittävämpiä ja monipuolisempia kuin ihmiset, jotka ovat vakavanaamaisia statisteja. Paasilinnan romaanin luonnonmukaisen elämän puolustus on käännetty osoittamaan, että eläimet ovat inhimillisiä, ihmiset mekaanisia. En pidä tätä ajatusta erityisen onnistuneena näyttämöllisessä mielessä. Ilmeettömästä linjasta poikkeava Jorma Hellström osoittaakin, millaiset hauskuuttamisen ulottuvuudet teksti antaa, jos ihmiset olisivat saaneet yhtä nyansoidun ja paneutuvan ilmaisun kuin eläimet. Ilmeettömyys painaa pahiten tietenkin päähenkilössä, toimittaja Vatasessa, jota esittää Juha Piekkanen. Piekkanen ei saa näytetyksi millainen ihminen tämä sivilisaatiota karkaavajuppi on ja mitä hänelle vuoden mittaisen karkumatkan aikana tapahtuu. Vatanen on pientä puhemaneeria lukuun ottamatta luonteva, niin luonteva, että hän näyttämöllä lakkaa oikeastaan ilmaisemasta. Vatanen olisi voinut olla - hänen olisi pitänyt olla - näytelmän kantava rakenne, johon erilliset episodit olisivat voineet kiinnittyä, ja joka olisi antanut ryhtevyyttä esitykseen. Nyt kun Vataselle ei näytelmän aikana tapahdu mitään, mikä näkyisi katsomoon saakka, näytelmän rakenne pysyy kuvakirjamaisena, selailudramaturgiana. Sirpalemaisuus on esityksen suurin synti - harmin paikka, sillä aika vähäisellä ponnistuksella olisi päästy kiinteämpään kertomukseen. Muutamat vanhat jutut, kuten kaulinta heiluttelevat syöjättäret ja poplaritakkiset Supon miehet olisi Isotalon mielikuvituksella saatu kyllä tuoreempaankin muotoon. Teatterin muodolle on tehnyt erinomaisen hyvää vanhan rakenteen purkaminen ja näyttämötilan siirtäminen salin pitkälle sivulle. Kultsan pikkuteatteri on nyt suorastaan avantgardistisen näköinen ja paljon entistään toimivampi. Anneli Kanto