*arkistoituja muistoja* v.2003

< paluu edelliselle sivulle

©Teatteri Kultsa

Maratontanssit - arviointeja

Sanomalehdistä Ilkka, Pohjalainen ja Turun Sanomat on nähty.
Seinäjoen harrastajateatterikesän raadin palaute myös mukana.

::::::: :::::: ::::: Tanssimaratonin traaginen loppu Ilkka -lehti 1.9.2003 Teatteri Kultsa, Helsinki: Maratontanssit. Kirjoittanut Horace McCoy, ohjaus ja sovitus Jorma Hellström. Rooleissa mm. Pekka Hurjanen, Esa Helakallio. Mika Ryhänen, Jutta Toiva-Hurjanen, Pasi Kuivalainen, Tapio Rauvala, Hanna-Kaisa Larvi, Jorma Hellström. Musiikki: Antti Leskelä, Elina Izarra.. Esa Lindroos, OlIi-Petteri Luomala, Simo Jolkkonen. Teatterin tekemisemme ei ole pelkkää sosiaalista yhdessäoloa, tarkoituksena on tehdä teatteria mahdollisimman tasokkaasti, sanoo Kultsan ohjaaja Jorma Hellström. Kultsa on vuonna 1958 perustettu Kulttuuuritalon Teatteri, joka nykyisin tosin toimii pommisuojassa Kalliossa. Maratontanssit on osa amerikkalaista unelmaa jonka avulla itseään rääkkäämällä pystyi rikastumaan 1000 dollaria kerralla. Onnistuminen saattoi poikia myös sponsorisopimuksia ja elokuvarooleja Hollywoodissa. Viimeinen pari saattoi kestää lattialla 22 viikkoa eli 5 kuukautta. Rääkättyinä ja uupuneina heistä tuli käveleviä ruumiita, osa käyttäytyi aggresiivisesti, osa menetti todellisuudentajunsa ja osa joutui lopettamaan vammojen takia. Järjestäjät käyttäytyivät epäinhimillisesti, järjestyshäiriöitä ja väkivaltaisuutta esiintyi, sillä juuri työttömät, köyhät ja entiset rikolliset koettivat tanssien onneaan. Kultsan esitys on luontevuudessaan kenties kesän onnistunein. Näin aidontuntuista ja viimeiseen asti uskottavaa esitystä saa hakea ammattiteatteristakin. Uupumus ja itsensä rääkkääminen tiedottomaan tilaan on oikean tuntuista. Näyttelijäryhmässä ei ole heikkoa lenkkiä. Seremoniamestarina toimii Pasi Kuivalainen, joka on amerikkalaiskuuluttajien tapaan suurisuinen hölöttäjä, mutta laulaakin erinomaisesti. Seremoniamestarin onnistuminen roolissaan kiihdyttää koko seurueen ja myös yleisön letkeään menoon, mutta lopussa myös niskan hikeen ja kyyneliin. Elämä voi olla rankkaa myös amerikkalaisille vähäosaisille. Tanssikilpailujen ohella seurataan Robertin (Mika Ryhänen) ja Glorian (Jutta Toiva-Hurjanen) tarinaa, joka kilpailujen jälkeen päätyy armomurhaan. Robert muistaa isoisänsä ampuneen raajarikon hevosen, vaikka rakastikin tätä, jotta sen tuskat loppuisivat. Ammutaanhan hevosiakin - on Maratontanssien alkuperäinen nimi. Pääpari elää roolinsa, huikeaa suoritusta voi vain ihailla. Toinen silmiinpistävä pari on Eero Härkösen ja Pirjo Saariokarin esittämä Vee ja Mary. Eero Härkönen on sananmukaisesti kuitti, kun show-avioliitto yleisön edessä solmitaan. Pitkä kokemus Kultsan riveissä ja ryhmän sisäistämä tahto tehdä taiteellisesti korkeatasoista teatteria, on silmin nähtävää. Kaikilla ryhmänjäsenillä on myös siviiliammatti ja näytteleminen vain harrastus. Eipä enää osaa sanoa esityksen nähtyään, missä kulkee raja ammattilaisen ja teatterin harrastajanäyttelijän välillä. ANJA KOSKELA

Pienen ihmisen nitistystä ja goottilainen kauhutarina (Pohjalainen -lehti 1.9.2003) SEINÄJOKI - Raimo Hautanen Harrastajateatterikesän lauantai-illan ohjelmisto tulvi tunnelmaa. Helsinkiläisen Teatteri Kultsan tulkinta Horace McCoyn Maratontanseista sai yleisön suunnilleen tappelemaan pääsylipuista. Studionäyttämön tuoleille tungettiin väkeä niin paljon kuin ikinä mahtui. Loput poistuivat pettyneinä tai siirsivät tulonsa sunnuntai uusintaan. Maratontanssien tunnelma vaikutti aluksi autenttiselta. Katsojat ahtautuivat tuoleilleen. Näyttämöllä tanssijat verryttelivät edessä olevaa koitosta varten. Pekka Hurjasen ( Pasi Kuivalainen -web. korj.) esittämä sutki juontaja kuulutti väen upeasti tarinaan sisälle. Kertomus tapahtui 30-luvun Hollywoodissa. Sekalainen kokoelma rahan tarpeessa olevia epätoivoisia ihmisiä osallistuu maratontanssitilaisuuteen, jossa sitkeimmälle tanssiparille on luvassa tuhat taalaa. Viikkoja, jopa kuukausia kestävä tanssijytkytys näännyttää lama-aikaa elävät ihmiset lähes kuoleman partaalle. Pientä ihmistä nöyryytetään rahan voimalla. Viime metreille jaksaa kolme paria. Ruby ja Marion odottavat lasta. Gloria ja Robert kamppailevat epätoivon alhossa. Vee ja Mary tapaavat sattumalta ja joutuvat tanssin aikana naimisiin. Maratontanssien järjestäminen on sukua nykyajan selviytymispeleille ja onnenpyörille, joissa ahnetta ihmistä kyykytetään rahan voimalla. Myös sekundajulkkisten epävoivoiset avioliitot, seurustelut ja erot kuuluvat samaan nöyryyttävään ekshibitionismiin kuin sekoilun partaalle tanssivien pariskuntien tuijottaminen maksusta. Huoliteltua teatteria Jorma Hellströmin ohjaukset ovat ennenkin päässeet Seinäjoen teatterikesään ja jopa kansainvälisiin teatteritapahtumille. Nytkin Maratontanssit tarjosi komeasti hahmoteltuja roolitöitä. Pasi Kuivalaisen juontaja oli kataluudessaan hauska. Mika Ryhäsen Robertista huokui kohtaloonsa alistuneen rauhallisuutta. Jutta Toiva-Hurjasen Gloria oli taistelunsa tapellut entinen selviytyjä. Ohjaaja näytteli kiihkeästi Mario Batonen italialaistyypin. Hanna-Kaisa Larvin Ruby oli naiviudessaan suorastaan kaunis roolityö. Kultsalaiset tulkitsivat pienetkin roolit huolella. Hallelujatytöt ja uskonsisaret naurattivat. Marja-Liisa Liuksen epätoivoisen kiimainen rouva Layden melkein itketti. Kokonaisuutena Maratontanssit oli ammattitaistoisesti tehtyä teatteria. Surullinen tarina tarjosi runsaasti naurunhetkiä vaikkakin kyynelten läpi. Kielteisenä puolena oli tarinan junnaaminen paikallaan, mikä olisi estetty tivistyksellä ja lyhentämisellä. Raadin palaute: MARATONTANSSIT Teatteri Kultsa Helsinki - Hieno ja ajankohtainen aihe. Esitys on teatterillista ja komeata katsottavaa, tällä tavalla se synnyttää myös voimakkaan katsojakontaktin. Parhaimmillaan esitys synnytti karnevalismia ja välittomyyttä, esimerkiksi häissä. Siirtymät kuulustelujaksoihin olivat näyttämöllisessä mielessä hieman ongelmallisia. Homma voisi ratketa tarkoilla valorytmeillä ja asemoinnilla. Dramatisointi on todella komea. Oman kirjoitustyön ohjaaminen on aina haastavaa. Jossain kohti esitys kaipasi pientä draamallista tiivistämistä. Intensiteetti tuplauksissa, varsinkin Robertin ja Glorian ollessa asunnossa ja etsivän kuulustellessa 2 Robertia, hetki oli hieno ja onnistunut, hyvin toteutettu. Toisella puoliajalla, sen jälkeen kun Ruby tippui pelistä ja Mario paljastui, ruokailut ja vaatteiden vaihdot tuntuivat puuhastelulta. Isojen asioiden jälkeen tapahtuikin paljon pieniä asioita. Tällöin voi miettiä mihin kohti dramaturgisesti tapahtumia uskaltaa siirtää. Kuulusteltavan Robertin kertomus ammuttavasta hevosesta olisi voinut sijoittua reilusti aikaisemmaksi - nyt lopussa se tuntui kertovan jotain, jonka olimme jo nähneet. Näyttelijäntyö oli uskottavaa ja hyvää. Paineessa olevan ihmisen purskahduksia ehkä olisi voinut olla enemmän. Ohjauksellisesti elokuvan kuvaamisen ja hidastetun liikkeen käyttö oli hyvää, leikittelyä oli ilo katsella. Elokuvan (joka näytelmässä symboloi toteutumattomia unelmia, jotakin jonka ajatteleminen jaksaa kestämään ankeaa arkea) tematiikkaa ja keinoja olisi voinut hyödyntää ohjauksellisesti vieläkin enemmän.