*arkistoituja muistoja*
v.2003

< paluu
edelliselle sivulle

 

©Teatteri Kultsa

Teatteri Kultsa

MENETYSTARINOITA


Ensi-ilta perjantaina 21.2.2003 klo 19.

Teatteri Kultsan oma kirjoittajaryhmä Kultsan kirjoittajat on toiminut vuodesta 1995 ja tuottanut tänä aikana näyttämölle lähes 50 pienoisnäytelmää, joista osa on muokattu edelleen kuunnelmiksi.

Entä mistä on tämänkertaiset pienoisnäytelmät tehty: sykemittareista, taivaallisesta säteilystä, kissanhiekasta, riisiposliinista, pölyisistä kirjoista, torkkupeitoista, DC 3:sta, oudoista syntymäpäiväjuhlista ja tietenkin menetyksistä.

Kun Kultsan pienoisnäytelmistä ontullut Menetystarinoita, matkalle on ehkä jäänyt muutakin kuin s-kirjain, mutta tilalle on löytynyt monenkirjavia ja herkullisia ihmiskohtaloita.

Ja lopulta on tarjolle saatu seitsemän sydäntäriipaisevaa tarinaa:

LOPPUSUORA

Käsikirjoitus Marjo Linnasalmi
Ohjaus Terhi Tuominen

Minna Hanna Kellokoski
Tommi Marko Jalonen
Oskari Kari Rissanen

Kun elämästä tulee suoritus, on epäonnistuminen kielletty.
- Minna ja Tommi ovat aviopari, jolla on yhteinen kahvila. Minnan elämän täyttää työ, Tommin urheilu. Ja kun elämästä tulee suoritus, on epäonnistuminen kielletty.

ROINILAN KIRJASTOSSA

Käsikirjoitus Salli Kankaanpää Roinilan kirjastossa; Kerttu Könkkölä-Heinonen, Tiina Seinä, Sampo Harju
Ohjaus Malla Lundberg
Lavastus Heidi Viik

Äiti Kerttu Könkkölä-Heinonen
Minna Tiina Seinä
Matti Sampo Harju

Kirjastoko rauhallinen paikka? Entä jos koko elämä on yhdestä kirjasta kiinni?
-Mitä tehdä liioille kirjoille, joita kukaan ei lue? Roinilassa ne lahjoitetaan sairaalaan potilaiden iloksi. Siinä sivussa sairaalan nuori lääkäri ja kirjojen lahjoittajan tytär saavat toisensa. Ensin nuorten pitää kuitenkin löytää kadonnut kirja...

TELLERVON KIROUS tellervon kirous

Käsikirjoitus Teija Kotka-Pulkkinen
Ohjaus Terho Oksman

Tellervo Tuija Niskanen
Sirkka Aino Savolainen

Kun kaikki ovat hylänneet, saattaa olla vielä yksi ystävä. joka ehkä kuuntelee, kenties ymmärtää, voisi vaikkapa auttaa.
-Kun rahat ovat hävinneet elämän valheen peitoksi, rakkaus voidaan korvata hurmiokulutuksella. Myös aina löytyy jostain ystävä, joka kuuntelee...

KISSALLA ON KARHEA KIELI

Käsikirjoitus Jouni Puumalainen Kuvassa Kati Hynninen ja Kari Rissanen (sekä "Nadja"-kissa)Kuvassa Kati Hynninen ja Kari Rissanen (sekä "Nadja"-kissa)Kuvassa Kati Hynninen ja Kari Rissanen (sekä "Nadja"-kissa)
Ohjaus Hanna Koverola

Nainen Kati Hynninen
Mies Kari Rissanen

"Näinhän elämä sujuu, on aina sujunut."
-Sitä voi olla aivan tahdoton, kuin unessa. Arkipäivä on itsestään selvää, sillä näinhän elämä sujuu, on aina sujunut. Onko muuta olemassakaan?

JOKO KIEHUU?

Käsikirjoitus Marja-Liisa Hyvärinen
Ohjaus Ritva Tanhuanpää

Niina Marjo Linnasalmi
Hallusinaatio Mikko Rokka
Terapeutti Annukka Öljymäki
Kisse Katalin Kinnunen

"...Taivaallinen säteily on voimakasta. Jopa syöpäriski."
-Kauppakorkeakoulussa opiskeleva Niina on opintojensa loppusuoralla. Pari tenttiä enää. Tavoitteet ovat korkealla. Tutkinto käteen ja menestyvään firmaan töihin. Kun aerobikissa reuhtominen ja trendiruoan syöminen ei enää rentouta, Niina kokeilee tabuja. "Susa sano, että nää auttaa. Että pystyy rentoutumaan, nukkumaan ja…lukemaan." Niina saa haluamansa työpaikan, mutta kärähtää huumetestissä. Tästä hän säikähtää ja haluaa hoitoon. Miten Niina selviää päihdevieroituksessa, kun vieressä haisee alkoholisti Kisse ja terapeutti Margit levittää amerikkalaista vieroitusaatetta. Kaiken lisäksi Niinan mielessä kangastelee Jeesus, jonka hän kohtasi tabujen aiheuttamassa hallusinaatiossa.

ISÄ PIEN

Käsikirjoitus Terhi Tuominen Isä pien; Hanna Kahila (vas.), Vesa Tanner, Kerttu Könkkölä-Heinonen
Ohjaus Katalin Kinnunen

Satu Hanna Kahila
Saara Kerttu Könkkölä-Heinonen
Isä Vesa Tanner

"Et sinä voi olla semmonen." "Niinku mimmonen ?" Siskokset; Hanna Kahila (oik.), Kerttu Könkkölä-Heinonen
-"Täytyyhän sinua auttaa, jos sä kerran tarvitset apua." Satu on virallistamassa suhteensa naisystävänsä kanssa, Sadun isosisko Saara vaalii perheen perinteistä julkisivua ja siskosten isä haluaa pitää Sadun omana reippaana pikkutyttönään. Isä Pien on näytelmä oman tilan etsimisestä ja siitä, miten vanhempien hyväksyntä voi olla kipeä asia vielä aikuisenakin.

PALAPELI Palapeli

Käsikirjoitus Jorma Hellström
Ohjaus Pasi Kuivalainen

Markku Hiltunen Marko Jalonen
Arto Grönberg Diego Palovaara

Voisi luulla, että DC 3 liittyisi shakkipeliin, mutta se onkin lentokone. -Seurasaaren vahtimestari Markku Hiltunen on vasta eronnut vaimostaan. Hän on viettänyt yksinäisen kevään, lohtunaan vain oravien syöttäminen. Hän on käynyt terapiassa, mutta lääkärit ovat vain vähätelleet hänen masennustaan. Markku on saanut nyt päähänsä, että Arto Grönberg, hänen vanha luokkakaverinsa, on syypää hänen avioeroonsa. Arto tulee Seurasaareen onnittelemaan Markkua 40-vuotispäivänä, mutta ei tiedä olevansa kutsujen ainoa vieras.


Kokonaisuuden suunnittelu: Ritva Tanhuanpää
Valot: Antti Leskelä
Äänet: Mikko Boström
Puvustuslavastus/maskeeraus: Marju Nikkola ja työryhmät
Juliste: Marja-Liisa Hyvärinen
Käsiohjelma: Tarja Koskela, Terhi Tuominen
Valokuvat: Mikko Boström, Jorma Hellström

Kiitokset: Minna Mirha. Esko Vuorio. Pirjo Saariokari. Kimmo Hirvonen. Sanna Kiilakari, Juha Kumpuniemi, Pasi K & Hurmos