MIMMOSET JA MAMMOSET
Kulttuuritalon Teatterin ensi-ilta 27.4.1985
Julkisesti ei kukaan enää kehtaa sanoa, että lastenkulttuuri on toisarvoista tai tekijälleen tylsää. Silti teot puhuvat toista: lapsille tehdään taidetta yleisöä vähätellen, varman päälle ja sovinnaisesti. Taiteelliset intohimot heitetään pakastimeen lastenproduktion ajaksi. Ei aina, mutta usein. Vielä ilkeämpi viime talvena useasti vastaan kävellyt ilmiö "teatteria lapsille = rahaa aikuisille". Koska tarve on suuri, menestyy lastenteatterin saralla epämääräisiä ja monentasoisia yrittäjiä. Resepti on tämä: otetaan jokin lasten - tai pikemminkin heidän vanhempiensa - tuntema hahmo tyyppiä Peppi Pitkätossu tai Nalle Puh ja tempaistaan siitä näytelmä. Esiintyvälle ryhmälle annetaan "-teatteri" loppuinen nimi ja sittenpä ryhdytään myymään esitystä tietämättömille/välinpitämättömille opettajille ja vanhemmille. Kauppa käy kuin siimaa, kun asiakas oivaltaa vasta jälkikäteen ostaneensa
Nalle Puhin säkissä. Seuraavaksi ryhdytään vaatimaan valtiolta ammattiteatteritukea,
koska ryhmä katsoo olevansa ammattilainen sillä peusteella, että ansaitsee
elantonsa näyttelemisestä.
Tämä oli alkajaisruikutus, ja tätä Kulttuuritalon Teatterin Mimmoset ja Mammoset ei ole. Siksipä harmittaakin vietävästi, että esitys valmistuu näin onnettomaan aikaan, kun penskoja kiinnostaa terveesti pyöräily ja ulkona tonkiminen enemmän kuin pimeässä sisällä istuminen. Katsomossa oli muutama lapsi, ja kuitenkin Kallio on lapsekasta seutua eikä kulttuurin ylitarjonnasta ole pelkoa. Talvella kömpelösti kokoon lyöty, vain puvustuksellaan hurmaava Lähiöteatterin Pekka Töpöhäntä veti suuria katsomoita. Harmi, jos Kultsan vivahteekkaampi ja parempi esitys jää keväisten esityskertojen varaan. Olisi toivottavaa, että se jatkaisi syksyllä. |
||||||||||||||
Huolellisuus ja vaivannäkö on esityksessä ylimmäisenä. Tapio Tuomisen lavastus on runsas ja detaljoitu - on taidettu nähdä Ensio Suomisen lavastama Miten haluatte ja Tagankan Moliere-esitys! Eija Variman suunnittelemia pukuja on työryhmä saanut polkea Singerin neula punaisena. Harvoin harrastajateatterissa liioin riittää energiaa tehdä valoja ja äänitehosteita niin tarkasti kuin tässä esityksessä. Mainittakoon siis täsmälliset veikot Matti Rautio, Tapani Sahlstedt, Jussi Väntänen ja Tage Lindström. Näyttelijätyössä toistuu sama huolekkuus. Mimmosten ja Mammosten tarina on fantastinen, mutta näyttelijät aivan oikein tekevät tyylieron mielikuvitushahmojen ja "oikeiden" ihmisten välille. Lapsen esittäminen näyttämöllä on se varsinainen temppu. Liiallinen tietoisuus, inhottava pirteys, osoitteleva teennäisyys ja aikuisen tapa liikehtiä on voitettava. Timo Hannelin ja Maarit Rokkanen pitävät yksitotisen Oskun ja herkän Elinan hyvin hyppysissään; vain jokusen kerran ilmaisu lipsuu, aikuisuuteen ja teatteritekoon. Niistä lapsihahmoista irtopisteitä tekstintekijälle! Lapset ovat kerrankin persoonallisia yksilöitä, joilla on ikioma reagoimistapa ja sisäinen maailma. Kuinkahan monenmonta kertaa olen taiteessa tavannut paperinukkemaisia kahden ulottuvuuden yleislapsia? Rokkasen puheessa soiva epähelsinkiläinen sävel tuo rooliin lisäpiirteen: Elinasta tulee maalta muuttanut ja kerrostalossa asumisesta ahdistunut lapsi. Tekijä vetää mattoa jalkojensa alta luopuessaan Elinan. ja Oskun psykologisesta kuvaamisesta ja lähettäessään Oskun ihmekoneella Afrikan seikkailuihin. Pihan tapahtumat ovat orgaanista toimintaa, josta valokuvaajan matkakertomus, Afrikan retki ja yleisön aktivoimisjaksot loikkaavat irti. Vuoropuhelu yleisön kanssa tuntuu vanhentuneelta. Mimmosissa ja Mammosissa on hienoa eläytymistä lapsen ajatusmaailmaan - liikuttava on mielikuvitusperheen ihana Karin-tytär, pienen tytönpullukan unelmoima omakuva. Olisi kannattanut enemmän luottaa vahvaan psykologiseen ihmiskuvaukseen. Näytelmässä on 60-lukulainen maku - valmistumisvuotta en tiedä. Kahden riitelevän perheen tarina on yhteiskunnallinen ja siinä on myös sanoma, tavoite: se puhuu suvaitsevaisuuden puolesta ja kehottaa hyväksymään erilaisuuden. Se. purkaa sodanpelkoa ja vakuuttaa rauhassa elämisen mahdollisuudesta: sellaisena se voi olla helpottava elämys maailmasta ahdistuneelle lapselle. Muuten - Essi Lindberg ihastutti Tuuti Lullan pienessä roolissa. Mikä sulous ja luontevuus! Niin, todellakin - näytelmän on kirjoittanut Pekka Saaristo. Sen
on myös ohjannut Pekka Saaristo. Pekka siirtyy syksyllä Porin Teatterin
ohjaajaksi, joten on sopiva hetki kehua häntä etten sanoisi raivokkaasta
työstä Kultsan joukon kouluttajana ja ohjaajana: tinkimätöntä ja hienoa
työtä.
|