arkistoituja muistoja

OVIEN ULKOPUOLELLA
(Draussen vor der Tür)

Käsikirjoitus - Wolfgang Borchert
Sovitus ja ohjaus - Jorma Hellström Toini Havun suomennoksen pohjalta
Helsingissä vuonna 2001 - Kantaesitys Hampurissa 1947

Valojen suunnittelu - Jukka Heino
Tekninen toteutus - Tapani Sahlstedt
Visualisointi/lavastus - Tapio Tuominen
Tehosteet - Esa Lindroos
Puvustus - Kati Hynninen
Käsiohjelma - Juha Larikka
Juliste - Juha Larikka
Valokuvat - Jorma Hellström
Sävellykset
Olli-Petteri Luomala:
Koko maailma nauroi, Sikiöunta, Ovien ulkopuolella
Simo Jolkkonen:
Harmaa Kummitus
Sovitukset yhtye
Muusikot Mandolin, viulu - Simo Jolkkonen
Kitara - Olli-Petteri Luomala Lyömäsoittimet - Jani Peltola

Kiitokset!
Kaija Pakarinen, Jaana Raivio, Tarja Koskela, Hanna-Kaisa Kervinen,
Pirjo Saariokari ja Anu Vilhunen.

Henkilöt:
Beckmann - Pasi Kuivalainen
Se Toinen - Mika Ryhänen
Hautausurakoitsija - Esa Helakallio
Ukko, Jumala - Eero Härkönen
Elbe - Hanna Kahila
Beckmannin vaimo - Hanna Kahila
Tyttö - Anna Turunen
Jalkapuoli - Esa Helakallio
Eversti - Mika Ryhänen
Everstin vaimo - Mirja Nevalainen
Everstin tytär - Hanna Kahila
Kabareejohtaja - Eero Härkönen
Rouva Kramer - Mirja Nevalainen
Kadunlakaisija - Esa Helakallio
Sotilaita, kaupunkilaisia, Se Toisia

Näytelmän oikeuksia valvoo Teatterikulma.

Ohjaajalta

Toimittajat kysyivät Borchertilta vähän ennen hänen kuolemaansa:
"Tehän olette uskovainen runoilija, miksi yritätte peitellä sitä?"
"Tottakai olen uskovainen runoilija.
Minä uskon aurinkoon, valaskalaan, äitiini ja ruohoon. Eikö se riitä? Ruoho ei nimittäin ole vain ruoho, se on enemmän kuin ruoho", hän vastasi.

Mutta kun Jumala personoituu hänen näytelmässään Ovien ulkopuolella, hän on vammainen ja avuton, vanha mies. "Olen Jumala, johon kukaan ei enää usko." Borchert tuntee siis Jumalan, johon kukaan ei usko. Ja jatkaa: "Olemme sukupolvi, jolla ei ole paluuta tähän maailmaan, ei ketään jolle sanoa jäähyväiset, sillä meillä ei ole paikkaa mihin palata".

Eikö tänä päivänä ole kasvavassa määrin tavallisia ihmisiä -vanhuksia, sairaita, syrjäytyneitä - joilla ei ole siteitä tähän maailmaan tai halua tai kykyä osallistua tietoyhteiskunnan pyörittämiseen? Kuka määrittelee kelvollisen ihmiselämän? Eikö itse elämä enää riitä? Elämän itsensä takia. "Katso heitä, heillä kaikilla on sydän" - mutta onko meillä?
Helsingissä helmikuussa 2001 Jorma Hellström

Wolfgang Borchert 1921-1947

Wolfgang Borchert toimi koulunkäynnin päätyttyä jonkin aikaa kotikaupungissaan kirjakauppa-apulaisena, mutta veri veti hänet näyttämölle ja ennen pitkää hän siirtyi Lüneburgin teatteriin näyttelijäksi.
Hän joutui 20-vuotiaana sotaan itärintamalle ja haavoittui muutamaa kuukautta myöhemmin. Sairaalasta hän kirjoitti kirjeitä, joissa hän avoimesti ilmaisi sodanvastaiset ajatuksensa. Kirjeet sensuroitiin, ja vaarallisesti sairaana; keltatautia ja kurkkumätää potevana, hänet vietiin sotaoikeuteen ja tuomittiin kuolemaan. Puoli vuotta hän sai odottaa tuomion täytäntöönpanoa, ennen kuin se hänen nuoren ikänsä vuoksi lievennettiin vankeusrangaistukseksi. Sen jälkeen hänet, yhä sairaana, lähetettiin takaisin itärintamalle, jossa hän ei kuitenkaan pystynyt kenttäpalvelukseen. Borchert komennettiin näyttelijäksi rintamateatteriin, mutta päivää ennen lähtöä eräs toveri ilmiantoi hänet päällystölle jonkin hänen kertomansa kaskun johdosta, ja jälleen hänet vangittiin. Hän vietti yhdeksän kuukautta vankilassa, kun Berliiniä samaan aikaan pommitettiin yöta päivää. Vuonna 1945 amerikkalaiset vapauttivat hänet, ja jalkaisin, nälän, vilun ja taudin näännyttämänä, hän palasi kotikaupunkiinsa Hampuriin. Hän ryhtyi jälleen teatterityöhön, tällä kertaa myös ohjaajana. Hän oli kokenut sodan, vankilan ja sairaaloiden kauhut, jotka mursivat hänen terveytensä. Heikkoudestaan ja ankarista tuskistaan huolimatta hän kykeni näyttämöllä esiintymään mitä hilpeimpänä koomikkona.

"Vaikene omatunto! Vaikene Optimisti. Vaikene Jumala! Kukaan ei vastannut Beckmannille. Meidät petettiin! Kun olimme pieniä silloin ne kävivät sotaa. Ja kun me kasvoimme, silloin ne kertoivat sodastaan, uljaasta sodastaan. Ja kun me aloimme olla täysikasvuisia, silloin ne suunnittelivat sotaa meillekin. Ja olivat jatkuvasti ihastuksissaan. Eikä kukaan kertonut meille, että nyt te menette suoraan päätä helvettiin."

Wolfgang Borchertia on sanottu rauniorunoilijaksi. Hänen tuotantonsa, yhteensä vajaat neljä sataa sivua, sisältää jonkin verran runoja, novelleja sekä yhden näytelmän. Kaikissa Borchertin teksteissä on voimakas, sodanvastainen sanoma.Hän koki sodan rintamalla ja vankilassa. Näistä nälän ja tuskan, menetysten ja pettymysten kaaoksista, kumpusi esille hänen herkäntummat novellinsa, jotka välittävät sodan ja sodanjälkeisen ajan tuntoja. Borchert kuoli Baselissa 20.11.1947 vain 26-vuotiaana.
(referointi Toini Havun kirjoituksesta, 1951)

Stalingradin taistelu 1942-1943
Nykyisin Volgograd
Saksan kesähyökkäys 1942 suunnattiin Moskovan sijasta kohti etelää ja Kaukasusta ja sen öljykenttiä. Hitler oli saanut päähänpinttymän Stalingradin valtaamisesta ja tuhoamisesta.
Tästä taistelusta tuli toisen maailmansodan strateginen ja poliittinen käännekohta Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Saksalaiset aloittivat 13.9.1942 hyökkäyksen Stalingradia vastaan ja saavuttivat Volgan rannan ja sen keskustan pari päivää myöhemmin. Neuvostojoukot aloittivat marraskuussa 1942 kaksipuolisen saarrostavan vastahyökkäysoffensiivin 6. armeijan tuhoamiseksi ja saartoivat sen 22.11.42.
Saksalaisten sotamarsalkka Fritz von Mansteinin johdolla 12.12. aloittama avustushyökkäys tyrehtyi kuitenkin 21.12. ja jäi noin 30 km päähän eversti Pauluksen johtamasta 6. armeijasta. Neuvostoliitto aloitti 10.1.43 lännestä voimakkaan offensiivin Stalingradia vastaan, ja ankarien taistelujen jälkeen viimeiset saksalaiset puolustajat antautuivat 2.2.43.
330.000 miehestä 35.000 pystyttiin pelastamaan ilmateitse, 90.000 miestä jäi vangiksi, joista 2.500 upseeria ja 24 kenraalia. Punatautiepidemian johdosta vangeista selvisi hengissä vain 6.000. Stalingradin tappio johti etelärintaman luhistumiseen ja saksalaisien sotavoimien ehtymiseen. (Facta)

*** *** *** *** ***

Teatteri Kultsa Helsingistä saa vakavasta tekstistä esiin paljon humoristisia sävyjä.
Mika Ryhänen ja Pasi Kuivalainen ovat näytelmän keskeisissä rooleissa .
*** *** ***
ILKKA-lehti sunnuntaina 29.7.2001:
"HARRASTAJATEATTERIKESÄ
Teatteri Kultsa: Ovien ulkopuolella.

rooleissa Pasi Kuivalainen, Mika Ryhänen, Esa Helakallio, Eero Härkönen, Riitta Selkälä, Kati Hynninen, Anna Turunen ja Mirja Nevalainen.

Teatteri Kultsa tarttuu esityksessään Ovien ulkopuolella raskaisiin teemoihin: Se marssittaa näyttämölle sodasta kotikaupunkiinsa palaavan miehen kuolemantäytteisen sielunmaiseman ja tahdittaa sitä dramaattisella äänimaailmalla. Sotilas Beckmann on kaikkien ovien ulkopuolelle jäänyt mies. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, vaimo on hylännyt eikä kuolemakaan ota onnetonta avosylin vastaan.
Mielettömän sodan jälkeen vastassa on vain yhtä mieletön maailma. Tästä maailmasta Beckmann penää inhimillisyyttä, vastuuta ja selitystä kärsimyksille - ja joutuu vain naurunalaiseksi.

Saksalaisen Wolfgang Borchertin pasifistinen teksti kysyy paljon, mutta ei anna suoria vastauksia. Se kasaa näyttämölle vahvan eksistentialistisen latauksen, joka ei hevin purkaudu. Pasi Kuivalaisen esittämä Beckmann on tempoileva, traaginen hahmo, joka uskoo kuoleman vapauttavan hänet. Sotilaan kaoottinen mielenmaisema törmää kaoottiseen ulkomaailmaan. Ryhmän intensiivinen esitys ei päästä yleisöään helpolla. Lavalla tapahtuu paljon ja koko ajan, hengähdystaukoja ei juuri ole. Kuolema puetaan moneen eri pukuun, ja toivo on kalpea hahmo, joka ei riitä pelastamaan päähenkilöä. Hyvyyttä puoltava ääni taistelee Beckmannin sielusta kuitenkin viimeiseen saakka.
Synkin teemoin ladattua näytelmää keventää mustanpuhuva huumori, jonka nostattama nauru ei kuitenkaan ole täysin vapauttavaa, vaan pikemminkin naurua kyynelten läpi.

Makaaberin karnevalistiset kohtaukset traagisten elementtien rinnalla tuovat esitykseen yllättävää tehoa. Eero Härkönen loistaa ilmeikkäällä äänellään kabareejohtajana. Myös Pasi Kuivalainen vetää roolinsa uskottavasti, Beckmannin rooli kun ei varmasti ole niitä helpoimpia. Vaikka lauluesitykset kuljettavatkin draamaa jouhevasti, esityksen loppupuolella teksti jää kuitenkin hieman toistamaan itseään. ANNE PUUMALA"

Valojen suunnittelu - Jukka Heino Tekninen toteutus - Tapani Sahlstedt Visualisointi/lavastus - Tapio Tuominen Tehosteet - Esa Lindroos Puvustus - Kati Hynninen Käsiohjelma - Juha Larikka Juliste - Juha Larikka Valokuvat - Jorma Hellström Sävellykset Olli-Petteri Luomala: Koko maailma nauroi, Sikiöunta, Ovien ulkopuolella Simo Jolkkonen: Harmaa Kummitus Sovitukset yhtye Muusikot Mandolin, viulu - Simo Jolkkonen Kitara - Olli-Petteri Luomala Lyömäsoittimet - Jani Peltola
Kiitokset! Kaija Pakarinen, Jaana Raivio, Tarja Koskela, Hanna-Kaisa Kervinen, Pirjo Saariokari ja Anu Vilhunen.

Henkilöt: Beckmann - Pasi Kuivalainen Se Toinen - Mika Ryhänen Hautausurakoitsija - Esa Helakallio Ukko, Jumala - Eero Härkönen Elbe - Hanna Kahila Beckmannin vaimo - Hanna Kahila Tyttö - Anna Turunen Jalkapuoli - Esa Helakallio Eversti - Mika Ryhänen Everstin vaimo - Mirja Nevalainen Everstin tytär - Hanna Kahila Kabareejohtaja - Eero Härkönen Rouva Kramer - Mirja Nevalainen Kadunlakaisija - Esa Helakallio Sotilaita, kaupunkilaisia, Se Toisia
Näytelmän oikeuksia valvoo Teatterikulma.
Ohjaajalta Toimittajat kysyivät Borchertilta vähän ennen hänen kuolemaansa: "Tehän olette uskovainen runoilija, miksi yritätte peitellä sitä?" "Tottakai olen uskovainen runoilija. Minä uskon aurinkoon, valaskalaan, äitiini ja ruohoon. Eikö se riitä? Ruoho ei nimittäin ole vain ruoho, se on enemmän kuin ruoho", hän vastasi. Mutta kun Jumala personoituu hänen näytelmässään Ovien ulkopuolella, hän on vammainen ja avuton, vanha mies. "Olen Jumala, johon kukaan ei enää usko." Borchert tuntee siis Jumalan, johon kukaan ei usko. Ja jatkaa: "Olemme sukupolvi, jolla ei ole paluuta tähän maailmaan, ei ketään jolle sanoa jäähyväiset, sillä meillä ei ole paikkaa mihin palata". Eikö tänä päivänä ole kasvavassa määrin tavallisia ihmisiä -vanhuksia, sairaita, syrjäytyneitä - joilla ei ole siteitä tähän maailmaan tai halua tai kykyä osallistua tietoyhteiskunnan pyörittämiseen? Kuka määrittelee kelvollisen ihmiselämän? Eikö itse elämä enää riitä? Elämän itsensä takia. "Katso heitä, heillä kaikilla on sydän" - mutta onko meillä? Helsingissä helmikuussa 2001 Jorma Hellström
Wolfgang Borchert 1921-1947 Wolfgang Borchert toimi koulunkäynnin päätyttyä jonkin aikaa kotikaupungissaan kirjakauppa-apulaisena, mutta veri veti hänet näyttämölle ja ennen pitkää hän siirtyi Lüneburgin teatteriin näyttelijäksi. Hän joutui 20-vuotiaana sotaan itärintamalle ja haavoittui muutamaa kuukautta myöhemmin. Sairaalasta hän kirjoitti kirjeitä, joissa hän avoimesti ilmaisi sodanvastaiset ajatuksensa. Kirjeet sensuroitiin, ja vaarallisesti sairaana; keltatautia ja kurkkumätää potevana, hänet vietiin sotaoikeuteen ja tuomittiin kuolemaan. Puoli vuotta hän sai odottaa tuomion täytäntöönpanoa, ennen kuin se hänen nuoren ikänsä vuoksi lievennettiin vankeusrangaistukseksi. Sen jälkeen hänet, yhä sairaana, lähetettiin takaisin itärintamalle, jossa hän ei kuitenkaan pystynyt kenttäpalvelukseen. Borchert komennettiin näyttelijäksi rintamateatteriin, mutta päivää ennen lähtöä eräs toveri ilmiantoi hänet päällystölle jonkin hänen kertomansa kaskun johdosta, ja jälleen hänet vangittiin. Hän vietti yhdeksän kuukautta vankilassa, kun Berliiniä samaan aikaan pommitettiin yöta päivää. Vuonna 1945 amerikkalaiset vapauttivat hänet, ja jalkaisin, nälän, vilun ja taudin näännyttämänä, hän palasi kotikaupunkiinsa Hampuriin. Hän ryhtyi jälleen teatterityöhön, tällä kertaa myös ohjaajana. Hän oli kokenut sodan, vankilan ja sairaaloiden kauhut, jotka mursivat hänen terveytensä. Heikkoudestaan ja ankarista tuskistaan huolimatta hän kykeni näyttämöllä esiintymään mitä hilpeimpänä koomikkona. "Vaikene omatunto! Vaikene Optimisti. Vaikene Jumala! Kukaan ei vastannut Beckmannille. Meidät petettiin! Kun olimme pieniä silloin ne kävivät sotaa. Ja kun me kasvoimme, silloin ne kertoivat sodastaan, uljaasta sodastaan. Ja kun me aloimme olla täysikasvuisia, silloin ne suunnittelivat sotaa meillekin. Ja olivat jatkuvasti ihastuksissaan. Eikä kukaan kertonut meille, että nyt te menette suoraan päätä helvettiin." Wolfgang Borchertia on sanottu rauniorunoilijaksi. Hänen tuotantonsa, yhteensä vajaat neljä sataa sivua, sisältää jonkin verran runoja, novelleja sekä yhden näytelmän. Kaikissa Borchertin teksteissä on voimakas, sodanvastainen sanoma.Hän koki sodan rintamalla ja vankilassa. Näistä nälän ja tuskan, menetysten ja pettymysten kaaoksista, kumpusi esille hänen herkäntummat novellinsa, jotka välittävät sodan ja sodanjälkeisen ajan tuntoja. Borchert kuoli Baselissa 20.11.1947 vain 26-vuotiaana. (referointi Toini Havun kirjoituksesta, 1951)
Stalingradin taistelu 1942-1943 Nykyisin Volgograd Saksan kesähyökkäys 1942 suunnattiin Moskovan sijasta kohti etelää ja Kaukasusta ja sen öljykenttiä. Hitler oli saanut päähänpinttymän Stalingradin valtaamisesta ja tuhoamisesta. Tästä taistelusta tuli toisen maailmansodan strateginen ja poliittinen käännekohta Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Saksalaiset aloittivat 13.9.1942 hyökkäyksen Stalingradia vastaan ja saavuttivat Volgan rannan ja sen keskustan pari päivää myöhemmin. Neuvostojoukot aloittivat marraskuussa 1942 kaksipuolisen saarrostavan vastahyökkäysoffensiivin 6. armeijan tuhoamiseksi ja saartoivat sen 22.11.42. Saksalaisten sotamarsalkka Fritz von Mansteinin johdolla 12.12. aloittama avustushyökkäys tyrehtyi kuitenkin 21.12. ja jäi noin 30 km päähän eversti Pauluksen johtamasta 6. armeijasta. Neuvostoliitto aloitti 10.1.43 lännestä voimakkaan offensiivin Stalingradia vastaan, ja ankarien taistelujen jälkeen viimeiset saksalaiset puolustajat antautuivat 2.2.43. 330.000 miehestä 35.000 pystyttiin pelastamaan ilmateitse, 90.000 miestä jäi vangiksi, joista 2.500 upseeria ja 24 kenraalia. Punatautiepidemian johdosta vangeista selvisi hengissä vain 6.000. Stalingradin tappio johti etelärintaman luhistumiseen ja saksalaisien sotavoimien ehtymiseen. (Facta)

OVIEN ULKOPUOLELLA (Draussen vor der Tür)

OVIEN ULKOPUOLELLA
(Draussen vor der Tür)