SUOMI Sardiineja
eli Amerikka, tässä me tulemme
Käsikirjoitus ja ohjaus
Jorma Hellström
Ensi-ilta
maaliskuussa 1997
Musiikki
Esa Lindroos, basso
Timo Rinne, kitara
Simo Jolkkonen, viulu
Lasse Gabel, lyömäsoittimet
Juha Nordblom, kitaraPuvut
Kati Hynninen
Valosuunnittelu
Jukka Heino
Tekniikka esityksissä
Marja-Liisa Lius
Tapani SahlstedtValokuvat
Pekka Pajuvirta / Jorma Hellström
Juliste/käsiohjelma
Tapani Hirvi/Tarja Koskela
Mika Ryhänen
torppari Pekka Lehtonen
Jutta Toiva
Aino Lehtonen
Jussi Timonen
talon isäntä Juha Matikainen
Marjatta Laiho
emäntä Hilja Matikainen, ilotyttö, köyhäintalon hoitaja Olga Sandström
Mika Nummela
entinen renki Eikka Järvinen, ratatyönjohtaja
Kati Hynninen
"salongin"pitäjä Tuhander, hieno rouva
Miska Toiviainen
kauppias Aapo Juvonen, muonankuljettaja
Sauli Kylmänen
kirkkoherra Lyra, muonankuljettaja
Minna Jutila
jäkäläneuvoja, kirkkoherran palvelija, ilotyttö
Suvi Lahdenmäki
opettaja Elisabeth Karlsson, ilotyttö, hieno rouva
Hanne Veteläinen
jäkäläneuvojan apulainen, Marghareta, ilotyttö
Lisäksi piikoja, renkejä, kyläläisiä, köyhää kansaa, ratatyöntekijöitä, kaupunkilaisia, maastamuuttajia.
Kiitokset: Hyvinkään teatteri, Carola Haaparinne, Lii Holopainen, Tapio Tuominen, Riitta Vesterinen, Mikko Rolig, Jari Kinanen, Mikko Boström, Tarja Koskela
Esitys valittiin AITA/IATA:n Suomen edustajaksi historiallisten näytelmien festivaaleille Ödeshögiin Ruotsiin 20.- 27.7.1997. Liite raportti pdf tiedostossa >> lue
Suomi-Sardiineja ajoittuu 1860-luvun lopulle, jolloin Suomea koetteli toistamiseen katovuosi. Väestönkasvu oli noussut nopeasti kaksinkertaiseksi eikä Suomi, jossa elinkeino muodostui 80 %:sesti maataloudesta, pystynyt tarjoamaan töitä kaikille. Näin mudostui talottomien, tilattomien joukko, jolla ei ollut pysyvää työpaikkaa.
Työn perässä mentiin talosta taloon, kaupungista toiseen. Mutta työtä ei riittänyt kaikille eikä valtio pystynyt yrityksistään huolimatta hankkimaan ruokaa kansalaisilleen. Kerjääminen jäi monelle ainoaksi mahdollisuudeksi hankkia elantonsa. Myös köyhäintupia perustettiin sekä työpajoja, joissa naiset tekivät käsitöitä myytäväksi. Mikään ei kuitenkaan auttanut.Ihmisiä kuoli katovuosien 1867-1868 aikana noin 400.000 riittämättömään ravintoon ja tauteihin. Rikollisuus
kasvoi ja toi tullessaan muita lieveilmiöitä. Viinaa juotiin paljon. Onnettomien kohtalo oli syntyä köyhän rengin tai torpparin perheeseen. Monet säätyläiset katsoivat, että köyhät ja kurjat olivat itse syyllisiä omiin kurjiin oloihinsa ja työttömyyteensä.Samaan aikaan kaupungeissa elettiin kansallisuusaatteen aikaa. Oma raha, suomenkielen virallistaminen,
suomenkielisen teatterin ja koululaitoksen perustaminen, olivat suuria tavoitteita. Ryhdyttiin rakentamaan rautatietä
Pietariin ja kaupan uskottiin elpyessään nostavan Suomen taloudellisesti uuteen nousuun. Kaikki eivät kuitenkaan löytäneet paikkaansa isänmaastaan. Heidän ainoa mahdollisuutensa oli jättää Suomi.Suomi-Sardiineja on syntynyt mm. Toivo Pekkasen "Aamuhämärän" ja muitten aikakirjoitusten innoittamana. Tärkeätä eivät ole historialliset paikat ja ajat tai muut yksityiskohdat. Tärkeintä on, että katsoja kokee näiden ihmisten tarinan. Tarinan, jossa isämme ja äitimme ovat eläneet, maassa, joka ei antanut heille mahdollisuutta.
Suomen 80-vuotisen
itsenäisyyden kunniaksi
Jorma Hellström'Nyt owat sekä talolliset että joutilaat liikkeellä elatustaan etsimässä. Olkia ja sammalia syödään yleisesti. Kuusen naawat owat parahimpia leiwän jatkoksi. Niiden keräämistä ei pitäisi laiminlyödä, sillä niitä woidaan nyt talwellakin saada. Olki ja pettu eiwät ole niihin werrattawatkaan rawitsewassa woimassa. "Noita kerjäläisparkoja tuiskuaa tuolta pohjanpuolelta niin että niitä käypi joka päiwä noin 30-40 henkeä, waimoja ja lapsia, ja onpa wahwoja miehiäkin. Täälläkin on toimitettu Pohjanmaan kerjäläisille ruokapaikka, jossa annetaan jäkäläleipää ja keitosta 2-3 päiwänä, aina henkeä kohti, puolipäiwäseksi, mitään työtä waatimatta heiltä," "Noita kerjäläisraukkoja wirtaapi pitkät päiwät kadulla ja teillä; sekin suuri Hotellin pitkä kartano on noiden kerjäläisten hoitopaikkana, joka ennen oli Herrain huwitushuoneena. Tässä ennen herrat heran joiwat, nyt meskit kerjäläiset leipänänsä syöwät wähäisen keitoksen keralla."
Helmikuussa 24. päivänä 1868 kumotaan ammattikuntapakko
Jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, mies tahi vaimo-ihminen, joka hallitsee itseänsä ja tavaraansa, olkoon oikeutettu niillä ehdoilla ja Siinä järjestyksessä kuin tämä asetus sisältää asettautumaan kaupunkiin tahi maalle sekä harjoittamaan sitä kauppa-, vapriiki- tahi hantvärkkielinkeinoa, jonka hän hyväksi näkee, kuin myös varustamaan laivoja sekä kotimaista että ulkomaista merenkulkua varten. Sama oikeus olkoon myös laillisesti naidulla vaimolla, jos mies siihen suostuu ja vaimon sitoumuksista vastaa. Oikeuden saamiseksi hantvärkin harjoittamiseen kaupungissa tahi puolta peninkulmaa likempänä kaupunkia vaaditaan myös äitinkielen kirjoittamisen taito sekä luvunlaskun alkeiden osaamista, kuin myös todistus taitavuudesta elinkeinossa.
Pettuleivän valmistusohje: Hyvä pettupuu on keskikokoinen mänty, jossa on vähän oksia ja kilpi kaarnaa. Viikko ennen juhannusta siitä irroitetaan puukolla piirtäen ja kiilalla tykyttäen nilakerros, niin sanottuja pettuliinoja, jotka mahtuvat leivinuuniin. Siinä levyt kuivuvat kauniin ruskehtaviksi muutamassa minuutissa. Sitten pannaan kuivumaan uunin päälle tai orsille päiväksi tai kahdeksi. Sitten survotaan hienoksi. Pettulevy on hauras ja murtuu helposti. Murska siivilöidään. Taikinaan käytetään puoliksi pettua ja puoliksi ruisjauhoa.
"Kun nälänhätä viikko viikolta lisääntyy, kurjuus ja ruumiitten luku hautausmailla, teillä ja poluilla karttuu karttumistaan, silloin kauhu valtaa sydämen. Jolla on siinä asiassa ollut jotakin vastuun alaisuutta, hänelle nuo kalpeat haamut saattavat ilmestyä kummittelemaan, ja hänen omatuntonsa saattaa yhä uudestaan asettaa hänelle kysymyksen; eikö olisi voitu tehdä enemmänkin? Eikö olisi voitu järkevämmin käyttää sitä, mitä annettiin ja pelastaa ainakin muutamia tuhansia lisäksi? Ja nuo seitsemän miljoonaa, jotka olivat käytettävissä, jos koko tämä summa olisi käytetty yksinomaan työttömien, nääntyvien ja heidän lastensa hyväksi, eikä ainoatakaan markkaa siemenviljaan, ehkä silloin kaikki olisivat olleet pelastettavissa. Olisiko se ollut oikein? En voi vieläkään tätä kysymystä ratkaista. Jumala tietää, että sieluni on maahan masentunut, ja että minulla oli yksi ainoa ajatus - pelastamisen ajatus. Mutta kaikki oli turhaan! Hautaan saakka tämä katkera muisto painaa minua."
J.V Snellman, valtionvaraintoimituskunnan päällikkö