HS - Kulttuuri - 6.4.1995 - Puuroutunutta absurdismia Boris Vianin
Schmürz on liikaa Teatteri Kultsan ryhmälle
Teatteri Kultsa: Valtakunnan rakentajat eli Schmürz.
Käännös Eila Niinivaara. Ohjaus Matti Rasilainen. Lavastus Sampo
Pyhälä. Puvut Kati Hynninen. Rooleissa Osku Holmström, Matti Rasilainen,
Marjatta Laiho, Hanna Kahila, Ritva Tanhuanpää, Tuulikki Kankaanpää.
Teatteri Kultsa on monasti tarttunut harrastajille varsin isoihin
haasteisiin. Beckettin, Gombrowiczin ja Witkiewiczin kaltaisten
kirjailijoiden vaativaan sarjaan liittyy myös Kultsan uusin esitys,
ranskalaisen Boris Vianin Valtakunnan rakentajat eli Schmürz.
Vuonna 1959 kuollut Boris Vian oli kulttuurin moniottelija, joka
alkoi nauttia suosiota vasta kuolemansa jälkeen. Suomessa hänet
tunnetaan mm. iskelmistä ja romaanista Päivien kuohu. Jazzmuusikkona
ja lauluntekijänä Viania on luonnehdittu surrealistiksi.
Näytelmäkirjailijana Vian kuuluu ranskalaisen absurdismin perinteeseen,
Arthur Adamovin ja Eugène Ionescon seuraan. Vian muistetaan perhenäytelmästään
Valtakunnan rakentajat eli Schmürz ja satiirisesta Algerian sodan
analyysistaan Kenraalien kutsut.
Schmürz on voimakkaasti vertauskuvallinen perhekronikka. Se on
karu kertomus perheestä, jonka mystinen ääni pakottaa muuttamaan
yhä pienempään asuntoon. Perhe matkaa samassa rapussa ylöspäin
ja jokaisessa muutossa kuolee joku perheenjäsen.
Perheellä on yhteinen tuskainen salaisuus. Tämä virtahepo olohuoneessa
on verisiin kääreisiin sidottu nuori mies, jota vanhemmat ja palvelija
käyvät vuorotellen pieksämässä.
Näytelmä on monien tyylilajien risteytys. Sen kieli on sekoitus
nonsensea ja psykologista draamaa. Sen voimakasta allegorisuutta
voi lähestyä vaikka muistona miehityksen ajan epätoivosta. Sitä
voi purkaa myös häpeän, torjunnan ja alistamisen käsittelyn kautta.
Näytelmä on monisärmäisyydessään äärettömän vaativa ja täytyy
sanoa, että Kultsan ryhmän kyvyt se ylittää tykkänään. On toki
kunnioitettavaa uskaltaa tarttua tällaiseen haasteeseen, mutta
Vianin näytelmä olisi verraten kova pähkinä kovan tason ammattilaisillekin.
Kultsassa kyllä näytellään kovasti, melkein kuin viimeistä päivää.
Voi olla että makaaberista huumorista muistuttava kiihkeä tempo
on yksi tapa lähestyä tätä myrkyllistä perhetarinaa, mutta nyt
tempo on kovempi kuin näyttelijöiden ajatus.
Repliikit juostaan läpi niiden ilmisisällön taso saavuttaen,
mutta ei paljon muuta. Näin näytelmän ihmisten suhteet jäävät
ratkaisemattomaan tilaan ja tematiikka puuroutuu.
Hyvät hetket ovat kovin harvassa. Paikoitellen aikuisten lapsellisuus
ja lasten aikuisuus nousee tulkinnassa hyvin pintaan.
Tuulikki Kankaanpään saa naapurinrouvaan analysoidun otteen.
Ohjaaja ja perheenisä Matti Rasilainen sen sijaan näyttelee kuin
monologia, monin paikoin kontaktit alleen ruhjoen.
Voi olla että joillekin riittää kirjailijan kunnioittamiseen
näytelmän ulkoisesti kunnossa oleva julkisivu. Sisäistä jäntevyyttä
ja tarkempaa analyysia olisi Kultsan esitys minun mielestäni kovasti
kaivannut.
HANNU HARJU
Schmürz Käenkujan väestönsuojassa Sörnäisissä 22. 4. saakka.
|