*arkistoituja esityksiä*
v.2004

< paluu
edelliselle sivulle

©Teatteri Kultsa

Teatteri Kultsa

YKSIN YKSIÖSSÄ


Ensi-ilta 20.2.2004

Yksin Yksiössä
on Teatteri Kultsan
ja ammattikorkeakoulu Stadian
yhteistyöproduktio,
jonka on taiteellisena lopputyönään käsikirjoittanut ja ohjannut esittävän taiteen koulutusohjelmasta teatteri-ilmaisunohjaajaksi valmistuva Anu Puska.

 Häätytöt: Anu Vilhunen, Marja-Liisa Lius Kuvaaja: Mika Minkkinen

Yksin Yksiössä on tragikomedia vasta jätetyksi tulleesta Laurista, jonka pieni yksiö alkaa pian täyttyä ihmisistä ja heidän mukanaan tuomista ongelmista vailla ratkaisuja.
Niin yksiön isännän kuin asumaan jäävien vieraiden ongelmien lähtökohta on sama - pelko yksinjäämisestä. Sen sijaan keinot, joilla välttää tämän pelon todeksi käyminen ovat monet. Kolmio: Anu Vilhunen, Sampo Harju, Jenni Tervonen Kuvaaja: Mika Minkkinen

Yksin yksiössä kertoo synkän tarinan toisiinsa takertuvista ihmisistä höystettynä isolla annoksella huumoria. Yksiö paljastaa ihmisiä heikoimmillaan ja tahtoo pureutua ihmismielen tilaan, jolloin muutos olisi mahdollista.
Miksi se kuitenkin niin usein jää tekemättä? Miksi ihminen takertuu vaikka ei voi hyvin? Mikä yksinjäämisessä on niin pelottavaa?
Täytyykö ihmisten osata elää ensin itsensä kanssa ennen kuin kannattaa kokeilla sitä toistensa kanssa?

Käsikirjoitus ja ohjaus:
Anu Puska
Näyttelijöinä:
Sampo Harju,
Jenni Tervonen,
Marja-Liisa Lius,
Anu Vilhunen,
Pasi Kuivalainen,
Tuija Niskanen

Lavastus, juliste, käsiohjelma, valokuvat:
Mika Minkkinen
Puvustus: Työryhmä
Valojen suunnittelu:
Jukka Heino
Tekninen toteutus:
Jari Mattila, Jarmo Puolakka
Markkinointi:
Kati Hynninen

Mökö: Anu Vilhunen, Sampo Harju Kuvaaja: Mika Minkkinen


Kuvassa vasemmalta: Tuija Niskanen, Sampo Harju, Jenni Tervonen, Marja-Liisa Lius, Pasi Kuivalainen, Anu Vilhunen
Kuvaaja: Mika Minkkinen

Lapiot: Pasi Kuivalainen, Anu Vilhunen, Sampo Harju Kuvaaja: Mika Minkkinen

Esitysajat:Kuvaaja: Mika Minkkinen
ENSI-ILTA
la 20.2.2004 klo 19.00,
muut esitykset: 24.2., 26.2., 2.3., 4.3., 6.3., 11.3.,
13.3., 16.3., 18.3.,
20.3., ja 27.3.
(viimeinen esitys)
aina klo 19.00.