|
Kyseessä on paikoin satiiri,
paikoin viettipitoinen puskafarssi,
vaan sitäkin enemmän
realismia kaihtava hupailu,
tummanpuhuva,
hetken verran jopa musta – vaikka aurinko nousee joka
aamu,
samoin kuin nousee keski-ikäinen
elämään tunnollisena elämäänsä.
Toki ilmassa on ihastusta ja
halujakin syttyy – niihin ja
koko keski-ikäisen ihmeelliseen
maailmaan katsojaa perehdyttää
ehtymättömällä asiantuntemuksella
varustettu luonto-opas.
Napa jää -nimi pyrkii välittämään väitteen,
että keski-ikäisellä on ensiksi ja
viimeiseksi huomio omassa
navassaan ja siksi unohtuu napajää:
pohjoisnavan sulaminen,
muut ympäristöongelmat ja
yhteiset asiat ylipäätään.
Onko siis keski-ikäinen ihminen
keskiluokkaistunut,
itsekäs paska?
Siitä voi katsoja olla montaa mieltä,
ja näytelmäkin esittää
ainakin erään vastakysymyksen,
mahdollisen toivon pilkahduksen:
voisiko keski-ikäisellä
kenties sittenkin olla mahdollisuus
kokea yhteyttä – eläviin,
kuolleisiin ja toisiinsa?
|
